Synttäreitä on taas juhlittu. Esikoinen ei tykkää normaaleista täytekakuista, joten nykyään melkein joka juhliin tulee tehtyä myös jotain juustokakkua tms. Tällä kertaa päädyin kokeilemaan Kinderkakkua. Tällainen tuli:
Ohje kakkuun löytyy Kinuskikissalta täältä, mutta itse muokkailin sitä sen verran, että tuorejuusto ei ollut maustamatonta vaan 200g vaniljanmakuista ja 100g appelsiininmakuista (tai ehkä 200g appelsiinia ja 100g vaniljaa, en nyt ihan muista tarkasti). Vaniljatangon jätin kokonaan pois. Muuten mentiin kutakuinkin ohjeen mukaan. Paitsi koristeluissa en jaksanut ruveta tuota suklaakuorrutetta värkkäämään vaan kasasin päälle vain läjän erilaisia suklaita ja vähän sulatettua suklaata niiden päälle ja ympärille. Ihan nätti tuli tälläkin tavalla. Maku ei ollut kaikkien lasten mieleen, mutta aikuisille kyllä maistui. Toisena kakkuna oli sitten ihan perinteinen kermatäytekakku. Synttärisankarin toive oli Elsan kuva kakkuun, joten koristelujen suhteen päästiin äärimmäisen helpolla:
Tässä täytteenä lemon curd ja kerma-tuorejuustoseos johon lisätty mansikkasurvosta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. marraskuuta 2018
sunnuntai 5. elokuuta 2018
Kakkuja protujuhliin
Pitkästä aikaa kakkuja! Esikoinen kävi protuleirin ja toki sitä juhlistettiin suvun ja kummien kesken sitten myös. Eikä juhlat ole juhlat ilman kakkuja. Näihin juhliin tein täytekakkua ja juustokakkua. Täytekakkujen suhteen olin kerrankin kaukaa viisas, sillä leivoin pohjat jo kesäkuussa pakastimeen. Juhlia valmistellessa oli sellaiset hellekelit, ettei uunin lämmittäminen olisi tullut kuuloonkaan. Mutta siltä siis vältyttiin :) Nyt vaan kaivoin valmiit pohjat pakastimesta ja juhlapäivän aamuna täytin ja koristelin.
Täytteenä on perinteinen sitruunakiisselikerma, aprikoosihillo ja mangopalat, joihin tarkempi ohje täällä. Varsinkin näin kesällä se toimi aivan loistavasti, mukavan raikas ja keveä! Päällä ihan vaan laktoositon kerma ja tuoreita marjoja. Toisena kakkuna sitten juustokakkua, jota varten ei onneksi tarvita uunia. Halusin mauksi mansikkaa, joten sillä lähdin Kinuskikissan ohjeista hakemaan. Lopulta kakuksi valikoitui mansikkaherkkis, jossa mansikan kaverina on valkosuklaata.
Sen verran muokkailin, että pohjassa oli pelkkiä täysjyvädigestivejä ja voita, täytteet oli ihan ohjeen mukaiset. Päälle sitten vaan mansikoita ja vähän hopeakuulia. Ihanan nopea koristella ja omaan silmääni ihan kelvollinen.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Ninjago-fanien synttärit
Lasten serkut ovat Ninjago-faneja, joten lahjaidea oli aika itsestään selvä. Alunperin oli tarkoitus tehdä paitoja, mutta yksiväristen trikoiden varasto oli niin onneton, että päädyin kuitenkin pipoihin.
Pipojen vuori on merinovillaa eli menevät kylmemmälläkin kelillä. Keltainen osa on trikoota, jonka ompelin tukikankaan kanssa pipoon, silmien mustat ja valkoiset osat ovat silityskalvoa.
Lisäksi pääsin leipomaan myös kakun synttäreille, joka sekin oli tietenkin samalla tavalla toteutettu.
Kakku on täysin ilman kikkailuja tai jippoja tehty. Kakkupohjaan lisäsin vähän kaakaojauhetta, eli tein suklaakakkupohjan. Täytteenä on pakastemansikoita, rahkaa ja banaania. Toiseen väliin raastoin ihan vähän taloussuklaata, mutta eipä se pahemmin kyllä maistunut. Ei ollut omaan makuuni mitenkään erityinen kombo, mutta aikataulujen takia minkäänlainen hyydykehomma ei tällä kertaa onnistunut. Kyllä se syötyä tuli silti. Päällä on elintarvikevärillä värjäyttä kermaa ja koriste on sokerimassaa.

tiistai 31. tammikuuta 2017
Pokemon-fanin synttärit
Meillä asuu pari Pokemon Go -fania. Sukkia olen jo neulonut useamman parin, mutta nyt laajennettiin teemaa muuhunkin synttäreiden tiimoilta. Kakku oli tietysti pokepallon näköinen.
Täytteen lähtökohtana oli Kinuskikissan täyte, mutta loppujen lopuksi sovelsin aika vapaalla kädellä. Fariinisokeri oli kuivunut kokkareeksi, joten siitä ei paljon mittailtu vaan iskin koko kokkareen kattilaan (vajaa puoli pussia sitä varmaan oli). Kermaakin heitin sitten arviolta, ehkä reilut pari desiä sitä saattoi olla. Nämä keittelin kinuskiksi (josta tuli melkoisen tönkköä..). Seuraavana päivänä vatkasin ehkä 3 dl kermaa, johon sekoitin sitten vatkatun kinuskikastikkeen. Tätä kinuskikertaa laitoin kakun molempiin väleihin. Lisäksi heittelin sekaan aika runsaalla kädellä kotimaisia metsävadelmia. Täyte oli oikein onnistunut, mutta kakun päällä oleva sokerimassa maistui vähän liian hallitsevasti. Eli ensi kerralla kinuskikuorrute kinuskitäytteen kanssa.
Pokepalloteema näkyi myös lahjoissa kukkaron verran.
Inhoan vetoketjujen ompelemista, joten pyysin ystävää ompelemaan punavalkoisen vetoketjupussukan (vastapalvelukseksi neuloin hänelle kynsikkäät). Valmiin pussukan tuunasin silityskalvoilla pokepallokuosiseksi. Saaja oli oikein tyytyväinen rahapussiinsa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Syksyn synttärikakkuja
Tässä on taas jokuset lastenkutsut ja sukulaissynttärit tullut juhlittua. Enimmäkseen on nyt ollut laiska leipuri liikenteessä koristelujen suhteen. Kuopuksen synttärit meni näin:
Frozen on nyt ehdottomasti suurin hitti, joten valmis kakkukuva oli luonteva valinta. Tämä kakkupohja lätsähti(!!), mitä ei itselleni tapahdu ikinä. Muuten ei välttämättä leipomukset mene niin putkeen, mutta kakkupohjan olen aina osannut tehdä. Vaan nähtävästi poikkeus sitten vahvistaa säännön.. Täytteillä kutakuinkin sain homman pelastettua: välissä perinteiset Lemon Curd ja kerma-rahka-mansikkaseos. Veljenpoikien kakku näytti tältä:
Valmis kakkukuva siis tälläkin kertaa. Tässä sentään oli täytteenä uusi kokeilu, nimittäin Kinuskikissan suklaatäyte. Itse laitoin täytteen alle Lemon Curdia ja käytin täytteeseen tummaa taloussuklaata + lopuksi vielä murskasin 1,5 iso Daimia sekaan sattumiksi. Täytteen tein kaksinkertaisena eli sitä oli kakun molemmissa väleissä. Tämä oli niin onnistunut kokeilu, että samalla täytteellä mentiin myös kakkosen ja kuopuksen yhteiset sukulaiskahvit.
Sen verran varioin, että tuorejuustona oli appelsiinituorejuusto. Ja Daim-murut unohdin! Hyvää oli ilmankin, mutta vielä parempaa olisi ollut niiden kanssa. Pursotukset olivat jotain sinne päin taas.
Laitan suklaatäytteen ohjeen tänne nyt ihan itsellekin muistiin. Tästä riittää kahteen väliin:
5dl vispikermaa
300g taloussuklaata
200g tuorejuustoa (maustamaton tai appelsiini)
1,5 isoa Daimia
Suklaa sulatetaan, vispikerma vatkataan (kannattaa ehdottomasti olla vispikermaa, koska kuohukerma ei kestä lämmintä suklaata niin hyvin) ja siihen sekoitetaan tuorejuusto. Kerma-juustoseokseen lisätään sulatettu suklaa ja lopuksi Daim-murut.
Kostutin kakun maito-vaniljasokeriseoksella, sitten sivelin päälle kerroksen Lemon Curdia ja siihen päälle suklaakermaa. Suklaa kovettaa täytteen, niin että liivatetta ei tarvita ollenkaan.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Monen kakun juhlat
Viikonloppuna juhlistettiin omia synttäreitäni. Tarkoitus oli pitää kaksi kattausta ja olin tehnyt kakkuja 2+2, mutta ensimmäisen kattauksen tulijoista niin moni perui, että vedettiin se yhdellä kakulla ja iltakattauksessa olikin sitten oikein kolmen kakun buffetti. Kaikki neljä kakkua olivat uusintakierroksella, eli uusia reseptejä en ottanut kokeiluun tällä kertaa.
Baileys-juustokakun reseptin olen jakanut aiemmin blogissa täällä, mutta nyt tein tästä vähän yksinkertaistetun version.
Pohja:
10 digestivekeksiä
50g voita tai margariinia
Täyte:
3 liivatelehteä
2 dl kermaa
400g mascarponejuustoa (itselläni oli 500g)
1dl Baileys-kermalikööriä
160g tomusokeria
(1 vaniljatangon siemenet)
Murenna keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Laita liivatteet kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita muut aineet joukkoon. Sekoita liivatteet kuuman Baileysin joukkoon ja lisää muiden ainesten sekaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.
Tällä systeemillä kakusta tulee holiton, joten itse olen liottanut liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoittanut liköörin kerma-juustoseokseen ilman kuumentamisia. Kuka sitä nyt kalliita alkoholeja pois menee kuumentelemaan? :P
Lisäksi tarjolla oli limejuustokakkua eli tämä resepti ja minttusuklaakakkua eli tämän postauksen resepti. Minttusuklaakakun nähtävästi unohdin kuvata, alla limekakku.
Neljäntenä kakkuna oli sitten Kulinaarin suukkokakku, mutta taisi jäädä viimeiseksi kokeiluksi sen kanssa. En vaan kertakaikkiaan saa pintaa kauniiksi, joten koristeleminen on aina todella vaikeaa. Suukkojen "päät" siis tekevät sen, että pinta jotenkin pakosti jää epätasaiseksi :(
Näillä mentiin nämä bileet, parin viikon päästä on sitten lisää kakutuksia luvassa. Itse asiassa useampanakin viikonloppuna sen jälkeen on kakkuleipomuksia tiedossa..

tiistai 9. elokuuta 2016
Suukkokakku
Meidän perheen synttäripuolivuotinen alkoi taas. Tällä kertaa täytekakku oli vanha ja perinteinen mansikkatäyskäri Kinuskikissan mansikkatäytteellä ja Lemon curdilla. Päällä Flora Vispiä. Toisena kakkuna sen sijaan oli uusi kokeilu, nimittäin Kulinaarin blogista löytyvä suukkokakku. Kakun nimi tulee siitä, että sen sisällä on piilotettuna suklaasuukkoja. Joko tein kakun liian isoon vuokaan tai sitten jostain syystä täytemäärä oli liian pieni, sillä päällyskiille jäi epätasaiseksi suukkojen kohdalta.
Pahimpien epätasaisuuksien kohdalle pursotin ruusuja, mutta eihän tuo nyt 100% siisti ole jos vaikka kiilteen reunaa katsoo. Maku oli kuitenkin hyvä, vaikka tuoreiden mansikoiden sijaan käytinkin pakastettuja. Tässä kuvassa näkyvät molemmat kakut, ruusut olivat koristeteemana tällä kertaa.

perjantai 22. heinäkuuta 2016
Kakkua ja kukkoa
Pitkästä aikaa on tullut taas leivottua. Oma hääpäivä oli eilen ja sitä varten testailin Valion kakkuohjetta.
Kakkupohjan tein omalla ohjeellani, mutta muuten suunnilleen alkuperäisen reseptin mukaan. Välissä oli itsekeitettyä mansikkahilloa, pakastimesta napattuja kokonaisia mansikoita (koska tuoreet maksavat maltaita eivätkä olleet enää kummoisessa kunnossa) ja kermarahkaa (jossa siis sekaisin minttusuklaarahkaa 3 purkkia ja 4dl vispikermaa). Päälle sentään raaskin laittaa tuoreita mansikoita. Kermarahkaseosta on myös kakun päällä ja pinta vähän tuollainen "sattumainen" sen ansiosta:
Tämä kakku on helppo tehdä laktoosittomana, koska rahka on laktoositon eli valitsee vain sopivan kerman sille kaveriksi :) Lisäksi leivoin myös siskon lapsille synttärikakun:
Lippuviireissä oli toisella puolella sankareitten nimet. Tässä täytteenä oli oma suosikkini aprikoosihilloa, säilykemangon palasia ja sitruunakermaa. Tällä kertaa lisäsin kerman joukkoon vielä purkillisen valmista sitruunarahkaa, jotta varmasti riitti syötävää isolle porukalle. Päällä on Flora Vispiä.
Mustikkakausi on myös parhaimmillaan. Itsellä iski tänä vuonna laiskotus, enkä jaksanut edes ajatella metsään menemistä. Onneksi FB:n kautta bongasin poimijan ja sainkin täyden sangollisen puhdistettuja mustikoita kotiovelle toimitettuna kun vähän raotin kukkaronnyörejä. Paljon helpompaa näin ;) Valtaosa marjoista odottelee pakastimessa tulevaa talvea, mutta tokihan yksi rättänä piti leipoa.
Alkuperäisen ohjeen olen postannut 5(!) vuotta sitten täällä mutta tässä tontonton-version ohje:
250g maidotonta margariinia
2dl sokeria
5dl tattarijauhoja
2tl leivinjauhetta
Sokeri ja margariini vaahdotetaan. Jauhot ja leivinjauhe lisätään. Noin puolet taikinasta kaulitaan/ taputellaan voiden vuoan pohjalle. Päälle kaadetaan reilusti mustikoita ja vähän perunajauhoja. Loppu taikinasta taputellaan mustikoiden päälle ja siihen voi pistellä haarukalla reikiä. Paistetaan 200 asteessa noin 45 minuuttia. Herkutellaan jäätelön kanssa :)
P.S. Rättänäohjetta hakiessani tajusin, että blogi täyttää tänään tasan 5 vuotta! Saisikohan sitä jotakin arvontaa viriteltyä siltä tiimoilta?

sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Vappukakkuja
Pääsin pitkästä aikaa tekemään tilaustyökakkua, kun muutama oppilas tilasi omiin vappujuhliinsa kakun. Laktoositon piti olla, mutta muuten sain vapaat kädet. Edellisten juhlien sitruunainen täytekakku oli kuulemma tosi hyvää, joten sitruunaa eli Lemon Curdia tuli täytteeksi nytkin. Sen kaveriksi sitten mansikkakermarahkasekoitus ja päälle ihan vaan laktoositonta kermaa. Koristeet askartelin teeman mukaan sokerimassasta.
Reunoille pursotukset ja nonparelleja vähän reunusta koristamaan.
Omalle porukalle kokeilin uutta juustokakkureseptiä, josta tulikin todella herkkua vaikka alkuperäistä ohjetta vähän muokkailinkin (osin sen takia, että kauppalistaa kirjoittaessa yksi tuorejuusto tipahti listalta pois...). Tällainen syntyi:
Limejuustokakku (laktoositon)
Pohja
300g kaurakeksejä
100g voita
Murskaa keksit ja lisää niihin sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Täyte
200g limerahkaa

200g vaniljatuorejuustoa (tämä jäi itseltä pois)
200g sitruunatuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1:n limen raastettu kuori
5 dl vispattua kermaa (saattoi olla vähän reilu)
Kerma vaahdotetaan ja muut aineet nostellaan sekaan.
7 liivatelehteä liuotetaan kylmässä vedessä ja sitten sulatetaan
2:n limen kiehuvaksi kuumennettuun puristettuun mehuun (itselläni vain yksi lime)
Sekoitetaan varovasti ja laitetaan kylmään joksikin aikaa.
Päälle
2 dl mansikkasurvosta
4 liivatelehteä (kiehuvaan veteen sulatettuina)
Koristeeksi pari mansikkaa ja pari siivua limeä. Tässä lähikuva omista koristuksistani:

torstai 28. tammikuuta 2016
Minions-kakkuja
Ekaluokkalainen täytti vuosia. Tällä hetkellä kovasti in ovat kätyrit, joten siihen teemaan tehtiin kakutkin. Ensimmäinen kakku meni koululle luokkakavereille herkuteltavaksi:
Tässä oli allergioista johtuen sisällä ihan vaan laktoositon kerma-rahka-mansikkaseos ja päällä sokerimassasta taiteiltu Stuart. Kotiin kaverisynttäreille ja kummeille syntyi kermakakku:
Tässä sisällä kinuskikerma ja puolukkamousse, laktoosittomia nämäkin. Minioni on samasta sokerimassasta kuin kouluun viedyn kakunkin ukkeli. Muotoilu ei ole paras mahdollinen, mutta kyllä kaverit sen kätyriksi tunnistivat :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016
Star Wars -fanin synttärit
Kummipoika täytti 5 vuotta ja oma lapsi 8. Näitä on perinteisesti juhlittu samoilla juhlilla ja samoilla kakuilla. Tällä kertaa kakku koristeltiin nuoremman sankarin fanituskohteen mukaan.
Oli kyllä sarjassaan laiskoja kakunkoristeluja: tästä teemasta kun kuitenkin olisi voinut luoda vaikka mitä upeaa. Mutta tuntui kelpaavan näinkin ;) Kerman kanssa sattui ajatusvirhe ja sitä oli liian vähän kunnon pursotuksiin. Roiskin istten tuollaisia "tähtiä" vaan ympäri kakun ja jokusen myös ympäri kakkua sivuille:
Darth Vader on sokerimassasta, jota ostin tällä kertaa ihan valmiiksi värjättynä, niin ei tarvinnut kädet mustana värjätä. Mustalle massalle on nimittäin käyttöä ensi viikollakin niin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;) Myös kummipojan lahja oli osittain SW-teemainen:
Tilkkulaatikoista löytyi sitten kuitenkin sinistä kangastakin (vaikka kuvittelin, että sitä väriä minulla ei ole) etukappaleen verran ja siitä syntyi sitten teeppari. Hihakangas on myös kaivettu samaisesta tilkkulaatikosta. Vader on mustaa silityskalvoa. En kaikkia yksityiskohtia jaksanut leikata, mutta omaan silmään ihan jees näinkin. Ja tilkkujen hyötykäyttö on aina plussaa. Niitä on kuitenkin vuosien mittaan kertynyt aika mittavat varastot...

sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Isänpäiväkakkua
Viime viikkojen kakkusuman jälkeen kerkesin jo vannoa, että isänpäiväksi en ainakaan kakkua tee, mutta kävin kuitenkin Kinuskikissan sivuilla kurkkaamassa josko jotakin juustokakkuohjeita olisi.. Ja olihan siellä heti etusivulla tällainen suklaakakkujuttu. Eli eikun sitä kokeilemaan. Lopputulos on tässä:
Sen verran muokkasin ohjetta, että pohjasta jätin riisimurot pois, kun ei meillä niitä syödä enkä sitten halunnut isoa pakkausta pelkän kakun takia ostaa. Pohjassa on siis vain keksejä ja voita. Muuten on ohjeen mukaan tehty. Yksi jippo kakussa on sen reunoille tulevat suklaat, tästä sivukuvasta näkyy paremmin:
Ei minulla mitään reunamuovia ollut ja kelmunkin unohdin laittaa, mutta ihan hyvin suklaat asettuivat aloilleen ilmankin. Koristelujen suhteen mentiin laiskasti suklaarusinoilla. Yksinkertainen on kauneinta tuntuu olevan koristelumottona tällä hetkellä... Maultaan loppujen lopuksi aika mieto. Itse olisin tykännyt, että appelsiinin maku olisi erottunut vielä selvemmin. Mutta kyllähän tuota nyt ennemmin syö kuin selkäänsä ottaisi ;)

tiistai 3. marraskuuta 2015
Kakkuja uusintakierroksella
Nyt on taas ollut synttärisumaa. Jostakin syystä en ole jaksanut ideoida uusia kakkuja ja kun lapsen toivekin oli ponikakku, niin pistin jo kertaalleen toteutetun idean uusintakierrokselle.
Täytteenä oli Kinuskikissan mansikkatäyte ja lemon curdia, ihan takuuhitti meidän perheessämme. Päällä laktoositonta kuohukermaa värjättynä + vaahtokarkkeja. Ponit synttärisankari valikoi kakun päälle itse, ei sinne ihan mitä tahansa poneja saanut laittaa ;)
Uusintakierrokselle pääsi myös käärmekakku vajaan 3 vuoden takaa. Se kun on sopivasti vitosen muotoinen niin oli täydellinen meidän viisveelle!
Tässä pohjana kaksi kääretorttua, joissa täytteenä mansikkahilloa + laktoositonta rahkaa ja kermaa. Päällä sitten myös laktoositonta kermaa ja hurja määrä karkkeja. Lastenkutsuille tämä on siitä hyvä, että jokaiseen palaan osuu varmasti karkki. Ja kun kakun syömien aloittaa hännästä niin lastenkutsujen perään voi hyvin kakuttaa kummeja tai sukulaisia vielä samalla kakulla ;)
Sen verran sentään uuttakin kuvioissa, että leivoin myös Kinuskikissan puolukka-kinuskikakkua.
Sen verran muokkailin ohjetta, että pohjassa oli täysjyvädigestivet ja marjoina kakun sisällä ja koristeena on puolukoita, mutta kiille on tehty karpaloista. Paseerasin tuoreita karpaloita ja laimensin soseen vedellä sopivaksi. Ei ollut yhtään liian hapanta, itse asiassa ilman tuota marjojen happamuuta olisi ollut oikeastaan liian makea. Tämäkin teki kauppansa erinomaisesti. Aikaisemmin olen käyttänyt kinuskimoussea vain kakun täytteenä, mutta oikein hyvää oli näin hyydytettynä kakkunakin. Koristeluja en laittanut ollenkaan, sillä oli mielestäni kaunein ihan näin yksinkertaisena.
Ja muistinpa muuten kerrankin napata kuvan tarjoilupöydästä!

maanantai 3. elokuuta 2015
Kukkakakkua
Meidän perheen synttäriputki alkaa aina elokuusta. Tästä puolen vuoden sisään vietetään viidet juhlat ja siitä pari viikkoa eteen päin on vielä kuudennet ja sen jälkeen onkin melkein puoli vuotta ilman synttäreitä. Tällä kertaa sankari halusi suklaakakkua, joten päädyin tekemään pohjan tällä Kinuskikissan ohjeella. Täytteeksi kakkuun meni laktoositonta kermaa johon sekoitin 200g sulatettua tummaa suklaata. Kakun päällä oli samaa laktoositonta kermaa (tosin ilman suklaata). Koristelut menivät vuodenaikateemaan sopivasti:
12 on tehty mustikoista ja muuten kakkua koristavat tuoreet kukat. Synttärisankari itse halusi ripotella vielä sekaan jokusen sokerikuulan, jota erottuvat paremmin tästä lähikuvasta:
Kakkupohja oli aika hankala leikata, ts. kauniita paloja tästä kakusta ei saanut, mutta maku oli sen verran kohdilleen, että kakku syötiin juhlien aikana viimeistä murua myöten! Toisena kakkuna oli sama sitruunakakku, jota tein pari viikkoa sitten tällä ohjeella. Sen koristelin sabluunoiden ja tomusokerin avulla näin:
Suolaisista tarjottavista täytyy ihan ehdottomasti linkata tämä piirakka. Oli nimittäin todella hyvää! Itse sovelsin täytteita sen verran, että täytteinä oli kesäkurpitsaa, keltaista paprikaa ja fetaa ja päällä luumutomaatteja. Oliivit ja purjo jäivät siis pois, mutta oikein maistuvaa oli näinkin. Toimisi hyvin myös lounaspiirakkana. Suosittelen!

tiistai 21. heinäkuuta 2015
Mustikkapiirakka josta tulikin mansikkakakku
Meillä on tänään hääpäivä. Tarkoitus oli leipoa mustikkapiirakkaa, jota mies voisi sitten herkutella yksinänsä loppuun kun minä ja lapset lähdetään huomenna yhden yön reissulle. Sattumalta kävin kuitenkin mansikkaostoksilla ja vaikka reilusti niitä keittelinkin myös hilloksi niin kyllähän niistä riittäisi kakuksikin vielä. Paitsi ettei ole kakkupohjaa. Mansikkakakut olen yleensä laiskasti tehnyt kaupan valmiisiin kakkupohjiin. Niin kiire oli hilloamisen kanssa, etten (muka) mitenkään kauppaan ehtinyt ostoksille, joten oli sitten ihan pakko leipoa pohja. Tein vain kolmen munan yhtäpaljon-pohjan, kun ajattelin että tehdään vain sellainen lättänäpohja. Kummasti se kolmen munan pohjakin vaan uunissa nousi, niin että loppupeleissä kakusta tulikin ihan oikean täyskärin näköinen.
Kakussa on yksi väli, jossa täytteenä tuoreita mansikoita siivutettuina ja vähän kermaa. Kakun päällä on myös vispikermaa ja koristeena tuoreita mansikoita ja ketoneilikoita. Noita neilikoita oli yksi tuttuni bongannut jossakin kahvilassa annoksensa päällä, joten ovat ilmeisesti ihan vaarattomia. En nyt kuitenkaan näitä meinannut syömään ruveta, ellei joku Tosi Virallinen Taho lupaa että niitä uskaltaa syödä.

maanantai 20. heinäkuuta 2015
Sitruunainen polentakakku
Tuttu vinkkasi hyvästä kakkureseptistä. Tämä on siitä kiva, että on luontaisesti gluteeniton ja vaihtamalla voin sopivaa margariiniin, saa tästä helposti myös täysin maidottoman. Ei ehkä näytä niin hienolta, mutta maistuu todella hyvältä!
Kakkuun tarvitaan:
200g voita (maidottomaan versioon esim. sinistä Keijua)
2,5dl sokeria
100g mantelijauhetta
1dl (maissi)polentaa (tai maissijauhoja)
1,5tl leivinjauhetta
3 munaa
2 sitruunan raastettu kuori
Siirappi:
2 sitruunan mehu
2 dl tomusokeria
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan ja vuorotellen niiden kanssa myös vähän kerrassaan kuivia aineita ja lopuksi sitruunoiden raastettu kuori. Säästä sitruunat siirappia varten.
Kaada taikina n. 23cm irtopohjavuokaan. (Itse laitoin vain voideltuun vuokaan, mutta siihen jäi siirappi aika napakasti kiinni eli kannattaa ehkä laittaa paperi vuoan pohjalle niin on helpompi nostaa kakku tarjoilulautaselle.)
Paista 180-asteessa noin 40 minuuttia kunnes kakku alkaa irrota reunoista. Nosta jäähtymään mutta älä irroita vuoasta.
Keitä siirappi kattilassa, seos on valmis kun sokeri on liuennut sitruunamehuun. Pistele lämpimään kakkuun tikulla reikiä ja valuta siirappi kakun päälle. Anna mehustua vuoassa mielellään seuraavaan päivään.
Alkuperäinen ohje löytyy englanninkielisenä Nigellalta.

torstai 11. kesäkuuta 2015
Raparperibrita
Uusimmassa Yhteishyvässä oli ohje mansikka-kookosbritakakkuun. Halusin sitä ehdottomasti kokeilla, mutta kotimaisten mansikoiden satokausi ei ole vielä lähelläkään, joten mansikoiden tilalle piti keksiä jotakin muuta. Ja minkäs satokausi nyt on juuri parhaimmillaan jollei raparperin eli sitä siis täytteeksi.
Pohjan tein täysin Yhteishyvän mukaan, paitsi margariinin vaihdoin laktoosittomaan voihin ja maito oli myös laktoositonta.
Sokeri ja voi vaahdoksi, keltuaiset lisätään yksitellen ja lopuksi keskenään sekoitetut kuiva-aineet + maito vuorotellen. Levitetään leinvinpaperin päälle uunipellille.
Keltuaisista "yli jääneet" kaksi valkuaista vatkataan seuraavaksi yhdessä 1,5 dl sokeria kanssa kovaksi vaahdoksi joka sitten levitetään ensin tehdyn pohjan päälle Tätä kerrosrakennelmaa sitten paistetaan 175 asteessa n. 25 minuuttia.
Jäähtyneenä pohja leikataan kahteen osaan (tai jos olisi ollut noheva niin olisi alunperin tehnyt leivinpaperille kaksi erillistä pyöreää pohjaa) joiden väliin keittelin ensin raparperihillokkeen mutu-tuntumalla eli olisikohan ollut 4 vartta ja ehkä 1,5 dl sokeria + vähän vettä ja näitä sitten keittelin kattilassa, kunnes olivat pehmeitä. Ylimääräistä lientä puristelin pois ja sitten levitin raparperit pohjan päälle. Seuraavaksi oli vuorossa lopputäyte eli
Maku oli oikein sopiva, raparperin ja rahkan happamuus tasapainotti sopivasti marengin ja kookoksen makeutta.
Pohjan tein täysin Yhteishyvän mukaan, paitsi margariinin vaihdoin laktoosittomaan voihin ja maito oli myös laktoositonta.
125
g margariinia
1
dl sokeria
2 keltuaista
1,5
dl vehnäjauhoja
2
tl leivinjauhetta
1
dl maitoa
Sokeri ja voi vaahdoksi, keltuaiset lisätään yksitellen ja lopuksi keskenään sekoitetut kuiva-aineet + maito vuorotellen. Levitetään leinvinpaperin päälle uunipellille.
Keltuaisista "yli jääneet" kaksi valkuaista vatkataan seuraavaksi yhdessä 1,5 dl sokeria kanssa kovaksi vaahdoksi joka sitten levitetään ensin tehdyn pohjan päälle Tätä kerrosrakennelmaa sitten paistetaan 175 asteessa n. 25 minuuttia.
Jäähtyneenä pohja leikataan kahteen osaan (tai jos olisi ollut noheva niin olisi alunperin tehnyt leivinpaperille kaksi erillistä pyöreää pohjaa) joiden väliin keittelin ensin raparperihillokkeen mutu-tuntumalla eli olisikohan ollut 4 vartta ja ehkä 1,5 dl sokeria + vähän vettä ja näitä sitten keittelin kattilassa, kunnes olivat pehmeitä. Ylimääräistä lientä puristelin pois ja sitten levitin raparperit pohjan päälle. Seuraavaksi oli vuorossa lopputäyte eli
2
dl kuohukermaa (laktoositonta) vatkataan vaahdoksi johon yhdistetään
1
prk (250 g) maitorahkaa (laktoositonta)
0,5
dl kookoshiutaleita
0,5
dl sokeria
Tämä sörsseli levitetään raparperien päälle ja sitten pohjalevyn toinen puolikas nostetaan koko komeuden päälle. Tämän olisi halutessaan voinut vielä koristella esim. tomusokerilla, mutta kun meni vaan omalle porukalle niin jätin koristelematta.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Kevätkukkanen päiväkodille
Tänäkin vuonna päädyin päiväkodin kevätkiitoksissa kertakäyttöiseen versioon eli leivoin henkilökunnan kahvipöytään kiitokset:
Ohje on Kinuskikissan blogista, mutta muokkailin sitä vähäsen, jotta sain kakusta gluteenittoman ja laktoosittoman..
Pohja:
1pkt gluteenittomia digestivekeksejä
75g laktoositonta voita
Täyte:
6 liivatetta
1 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua (1-2 sitruunaa)
200 g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
1prk (olisiko ollut 150g) laktoositonta lohkeavaa sitruunajugurttia
250 g laktoositonta maitorahkaa
vajaa 1,5dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 valkuaista
Kiille:
3 liivatelehteä
4 dl appelsiinitäysmehua
Hienonna keksit ja yhdistä sulatetun voin kanssa. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Purista sitruunamehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, rahka, sokeri, vaniljasokeri ja kuoriraaste. Vaahdota valkuaiset.
Kiehauta sitruunamehu ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita tuorejuustoseokseen. Yhdistä rauhallisesti vatkaten valkuaisvaahdon kanssa. Tarkista makeus, sillä sitruunoiden happamuus vaihtelee. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia.
Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta ½ dl appelsiinimehusta ja sulata siihen liivatteet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Kaada täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia. Koristele haluamallasi tavalla. Itselläni koristeena oli tummaa suklaata ja suklaaströsseleitä.
Alkuperäinen ohje on täällä

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Taas yksi änkkäri-kakutin
Änkkärikakkuja on tullut väkerrettyä vuosien mittaan jo aika monta, sekä omille lapsille että tilauksesta. Vaan nähtävästi ne yhä jaksavat kiehtoa ja ihastuttaa kun jälleen yksi seiskavee sellaisen omaan kakkuunsa halusi. Tällainen versio tällä kertaa:
Välissä on perussetti Lemon Curdia ja mansikka-kerma-rahka-tuorejuusto-sotkua, päällä puolestaan Flora Vispi joka ei suostunut vispaantumaan tarpeeksi pursotuksia varten. Siksipä sitten vaan suht sileiksi vedellyt reunat. Itse änkkäri on tehty valkoisesta kaulintamassasta jota pastaväreillä värjäilin tarpeellisiin sävyihin.

maanantai 6. huhtikuuta 2015
Pashaa ja kinuskikakkua
Pääsiäiseksi piti tietenkin tehdä taas pashaa. Tällä kertaa käytin koristeluun enimmäkseen viinirypäleitä. Muutama pääsiäisrae päätyi myös koristeeksi väriä antamaan:
Toisena pääsiäispäivänä päästiin juhlimaan myös synttäreitä. Tekaisin viemisiksi kinuskikakun.
Synttärisankari on pelannut koripalloa, joten siitä löytyi teema koristeluihin. Tässä näkyvät värit vähän paremmin:
Täytteenä oli yksi vakioseteistäni eli puolukkaa ja kinuskia. Kinuskitäytteen teen aina Kinuskikissan tällä ohjeella, tosin kun yhteen väliin vaan tätä tuli niin puolitettuna annoksena. Siitä jää sopivasti tuorejuustoa, jonka olen käyttänyt puolukkatäytteeseen. Tänään puolukkatäyte syntyi näin:
laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa n. 100g
laktoositonta kuohukermaa n. 2dl
laktoositonta maitorahkaa 1 pienempi purkki (taitaa olla 250g se pienempi?)
puolukkasurvosta ehkä 1,5-2dl
sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä
Kerma vatkataan ja sekaan lisätään tuorejuusto, maitorahka ja puolukat. Sokeria lisätään maun mukaan. Lopuksi lisätään kuumaan veteen liuotetut liivatteet. Tästä riitti siis täytekakun yhteen väliin. Kakun kostutin karpalomehulla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)