torstai 11. kesäkuuta 2015

Raparperibrita

Uusimmassa Yhteishyvässä oli ohje mansikka-kookosbritakakkuun. Halusin sitä ehdottomasti kokeilla, mutta kotimaisten mansikoiden satokausi ei ole vielä lähelläkään, joten mansikoiden tilalle piti keksiä jotakin muuta. Ja minkäs satokausi nyt on juuri parhaimmillaan jollei raparperin eli sitä siis täytteeksi.

Pohjan tein täysin Yhteishyvän mukaan, paitsi margariinin vaihdoin laktoosittomaan voihin ja maito oli myös laktoositonta.

125 g margariinia
1 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Sokeri ja voi vaahdoksi, keltuaiset lisätään yksitellen ja lopuksi keskenään sekoitetut kuiva-aineet + maito vuorotellen. Levitetään leinvinpaperin päälle uunipellille.

Keltuaisista "yli jääneet" kaksi valkuaista vatkataan seuraavaksi yhdessä 1,5 dl sokeria kanssa kovaksi vaahdoksi joka sitten levitetään ensin tehdyn pohjan päälle Tätä kerrosrakennelmaa sitten paistetaan 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Jäähtyneenä pohja leikataan kahteen osaan (tai jos olisi ollut noheva niin olisi alunperin tehnyt leivinpaperille kaksi erillistä pyöreää pohjaa) joiden väliin keittelin ensin raparperihillokkeen mutu-tuntumalla eli olisikohan ollut 4 vartta ja ehkä 1,5 dl sokeria + vähän vettä ja näitä sitten keittelin kattilassa, kunnes olivat pehmeitä. Ylimääräistä lientä puristelin pois ja sitten levitin raparperit pohjan päälle. Seuraavaksi oli vuorossa lopputäyte eli
2 dl kuohukermaa (laktoositonta) vatkataan vaahdoksi johon yhdistetään
1 prk (250 g) maitorahkaa (laktoositonta)
0,5 dl kookoshiutaleita
0,5 dl sokeria
 
Tämä sörsseli levitetään raparperien päälle ja sitten pohjalevyn toinen puolikas nostetaan koko komeuden päälle. Tämän olisi halutessaan voinut vielä koristella esim. tomusokerilla, mutta kun meni vaan omalle porukalle niin jätin koristelematta. 
 
Maku oli oikein sopiva, raparperin ja rahkan happamuus tasapainotti sopivasti marengin ja kookoksen makeutta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti