sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Me-Made-May´15

Toukokuun viimeinen päivä. Kuten kuun alussa kirjoitin, niin päätin osallistua omatekemien vaatteiden käyttöhaasteeseen. Tavoitteena oli käyttää joka päivä vähintään yhtä omatekemää vaatekappaletta. Melkoisen hyvin kuukausi menikin. Neljänä päivänä unohdin haasteen totaalisesti, mutta niistäkin yhtenä minulla oli päällä omatekemät leggarit. Toisena päivänä ei ollut yhtään omatekemää vaatetta, mutta jalassa sentään omin käsin neulotut villasukat. Ja kahtena päivänä kävin niin, että minulla oli aamulla omatekemä hame päälläni, mutta kun lähdin ihmisten ilmoille niin vaihdoin kaupasta ostettuihin housuihin. Noina päivinä kävi siis niin, että osan päivää en pukeutunut haasteen mukaisesti.

Mutta päällisin puolin siis ihan hauska kokeilu ja jos vaan muisti olisi toiminut niin helppo toteuttaakin. Jopa kevätjuhlapäivästä selvisin sääntöjen mukaan, sillä päällä oli itseommeltu huivi. Ompelin sen itse asiassa esikoiselle, mutta siität uli niin kiva, että taidan omia sen itselleni...

Pädille pussukka

Sain työpaikan kautta käyttööni iPadin. Pädin mukana tuli myös suoja näytön päälle, mutta koska pädi varmaankin lähes päivittäin kulkee kassissa kodin ja työpaikan väliä eestaas niin päätin tehtailla sille vielä oman pehmeän kuljetuspussukan. Tässä lopputulos:

Tein pussukan siis virkkaamalla. Kuusi isoäidinneliötä olivat yhdessä juuri sopivankokoiset! Nämä on virkattu jämälangoista koon 3 koukulla. Keskimmäiset 3 lankaa ovat Seiskaveikkaa ja reunojen turkoosi on Nallea. Reunakerros on tehty pitkillä pylväillä tavallisten sijaan, koska ohuemmasta langasta tehtynä pylväsreunus olisi näyttänyt nysältä. Kuten neliöiden rakosista näkyy, on pädin suojus pinkki. Työpaikalla jaossa olleet vaihtoehdot olivat musta, sininen, keltainen ja vihreä, mutta kuka olikaan sitten taas erilainen nuori? Pädejä oli vahingossa tilattu yksi liian vähän ja TVT-vastaava ystävällisesti teki minulle puhelinvarauksen pädi + pinkki suojus ja kävin ne itse liikkeestä samana päivänä hakemassa. Joskus vaan kannattaa avata suunsa. Jos en mitään olisi pinkistä puhunut niin ilman olisin jäänyt ;)

Koska pussukka on virkattu jämälangoista, niin luonnollisestikin (jälleen kerran) langat loppuivat kesken. Niinpä toinen puoli näyttää tältä:

Tummansininen seiskaveikka alkoi käydä väliin, joten viimeiset kolme neliötä virkkasin keskustan värit käänteisinä. Reunuksen lanka on merinovillaa, joka on liukuvärjättyä, joten kaksi neliötä ovat enemmän punaiseen vivahtavat ja loput neljä tummanvioletteja. Tässä kuvassa ei kyllä erotu ihan hirveän selvästi. Harkinnassa on vielä, teenkö pussukkaan vuorin (tuskin) tai jonkunlaisen kiinnitysnauhan.


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hellemekko

Nettikirppistelin kivan kangaspalasen. Lapset eivät sitä kelpuuttaneet, joten itselleni piti laittaa käyttöön. Kangas oli kivan laskeutuvaa, joten mekko siitä sitten syntyi.

Yläosaan käytin samaa halterneck-topin kaavaa kuin tässä topissa, tosin sillä poikkeuksella, että selkäosan leikkasin muutaman sentin korkeampana. Helmakappaleeseen on käytetty kankaasta jäljellejäänyt osa sellaisenaan. Keskelle taakse ompelin sauman ja sitten rypytin diffin avulla kappaleen yläosaan sopivaksi. Vähän jouduin framilonilla vielä tiukkaamaan rypytyksiä, ettei selkäosa valu päältä, mutta aika jees tästä tuli.


Enää ei tarvittaisi kuin ne hellekelit, joilla tätä käyttää. Ja vähän ryhdikkäämpi asento mekon käyttäjälle...

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kevätkukkanen päiväkodille

Tänäkin vuonna päädyin päiväkodin kevätkiitoksissa kertakäyttöiseen versioon eli leivoin henkilökunnan kahvipöytään kiitokset:

Ohje on Kinuskikissan blogista, mutta muokkailin sitä vähäsen, jotta sain kakusta gluteenittoman ja laktoosittoman..

Pohja:
1pkt gluteenittomia digestivekeksejä
75g laktoositonta voita

Täyte:
6 liivatetta
1 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua (1-2 sitruunaa)
200 g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
1prk (olisiko ollut 150g) laktoositonta lohkeavaa sitruunajugurttia
250 g laktoositonta maitorahkaa
vajaa 1,5dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 valkuaista

Kiille:

3 liivatelehteä
4 dl appelsiinitäysmehua

Hienonna keksit ja yhdistä sulatetun voin kanssa. Levitä seos  leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Purista sitruunamehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, rahka, sokeri, vaniljasokeri ja kuoriraaste. Vaahdota valkuaiset.
Kiehauta sitruunamehu ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita tuorejuustoseokseen. Yhdistä rauhallisesti vatkaten valkuaisvaahdon kanssa. Tarkista makeus, sillä sitruunoiden happamuus vaihtelee. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia.
Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta ½ dl appelsiinimehusta ja sulata siihen liivatteet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Kaada täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia. Koristele haluamallasi tavalla. Itselläni koristeena oli tummaa suklaata ja suklaaströsseleitä.

Alkuperäinen ohje on täällä

lauantai 23. toukokuuta 2015

Aviatrix-myssy

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi neuloa sen kovasti suunnittelemani Aviatrix-myssynkin. Tällainen siitä tuli:


. Ohje  myssyyn löytyy täältä. Siellä on silmukkamäärät kolmelle eri langanpaksuudelle ja usealle eri päänkoolle. Itse valitsin puikonpaksuuden perusteella sopivimman langanpaksuuden ja muistaakseni isoimman koon. Lankana itselleni oli 7 Veljestä ja puikot olivat 3 ja 3,5. Nappi on kaverin itse fimomassasta muovailema ja siinä on hämähäkkimäinen kuva:

Ihan ei taas mennyt homma ohjeen mukaan, sillä epähuomiossa tein 12 kerroksen korkuisia osioita kun isoimmassa koossa niiden korkeus olisi pitänyt olla 14 kerrosta. Tälläkin systeemillä piposta tuli kutakuinkin sopiva 4,5-vuotiaalle kuopukselle.

Niskan resori olisi mielestäni saanut olla kapeampi eli jos päädyn tekemään toista kokeilua tästä mallista niin kavennan ennen niskaa vielä enemmän silmukoita pois. Alemmassa kuvassa näkyy vähän paremmin niskan "väljyys".

Mutta kaikkineen oikein kiva malli ja todella helppo neuloa. Ohje näyttää kirjoitettuna melkoisen sekavalta, koska siellä on asiat oikeastaan kahteen kertaan, ensin taulukossa ja sitten vielä sama taulukko auki kirjoitettuna. Mutta kunhan vaan tajuaa, miten yksi osio tehdään, niin sitten ohjetta ei oikestaan enää tarvitakaan kuin satunnaisesti muistinvirkistykseksi. Lankaaa tähän kului noin 55g eli kevyesti syntyy keränjämästä (kuten itsekin siis tämän tein.)



perjantai 15. toukokuuta 2015

Makkaramyssy

Sitä Aviatrix-myssya suunnitellessani osui Ravelryssa kohdalle myös tämä pipo-ohje.

Mallin nimi on Wurm eli mato, mutta enemmän tämä näyttää kyllä makkaroilta omaan silmääni. Ihan en (yllätys...) taaskaan mennyt täysin mallin mukaan vaan reunassa on yksinkertainen resori ja myös oikeiden ja nurjien kerrosten määrää olen muuttanut alkuperäisestä ohjeesta. Pipolla on pituutta yllättävän paljon kun sitä vedetään suoraksi.

Kuten näkyy, sinna mahtuu jopa koko oma hiuspehkoni. Hiukset olivat kuvaushetkellä nutturalla, siksi pipon takaosassa näyttää olevan joku pahka :D Edestä näyttää tältä:

Lanka oli joku vanha liukuvärjätty merinovilla kaksinkertaisena. 100g tähän pipoon meni, mutta vieläkin sitä lankaa jäi eli joku toinen tekele vielä pitää kehitellä. Puikkona oli koon 5 pyöröpuikko.


torstai 14. toukokuuta 2015

Odottamaton tunnustus

Meillä on työpaikalla tapana jakaa henkilökunnalle stipendejä/ tunnustuspalkintoja aina silloin tällöin pitkin vuotta ansioitumisesta jollakin saralla. Viime keväänä koko henkilökunta sai stipendit tiimeittäin, mutta tänä keväänä tunnustuksia jaettiin kymmenkunnalle yksittäiselle työntekijälle. Yksi niistä osui itselleni. Saanko esitellä: Vuoden räveltäjä 2015 :D

En nyt kaikkia perusteita muista, mutta ainakin ahkera bloggaaminen siellä mainittiin. Muita palkinnonsaajia olivat mm. Vuoden vahti, Vuoden kameleontti ja Vuoden sammakkosuu eli pikkuisen kieli poskessa näitä kevään stipendejä oli mietitty eivätkä tunnustukset ihan aina perustuneet pelkästään työpaikalla saavutettuihin menestyksiin ;) Mutta niinhän sitä Ylekin uutisoi tutkimuksesta jossa todetaan huumorin olevan yhteisöllistä liimaa ja tutkija kehottaa ihmisiä nauramaan työpaikoillaan. Eilen ainakin saatiin nauraa, kun näiden stipendien perusteluja kuunneltiin, vaikka on sitä naurua kahvitauoilla kyllä muutenkin. Ja toki omaa mieltä lämmittää, että osuin palkittujen joukkoon. Työpaikka on kuitenkin melkoisen iso eli eipä sieltä suunnilleen satapäisen joukon seasta kovin helposti erotu, joten itselleni iso juttu, että tätä räveltelyä näin isosti huomioitiin <3

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kierrepipo

Ravelryssa taas seikkailin.  Homma lähti siitä, että halusin neuloa tällaisen Aviatrix-myssy. Mutta kun olin muutaman kerroksen sitä pistellyt, niin totesin, että lanka ei kyllä sovi malliin ollenkaan. Joten jatkoin surffailua. Kerkesin aloittaa jo toistakin mallia jonka myös hylkäsin, kunnes kohdalle osui tämä malli . Sillä sitten sain aikaiseksi tehtyä pipon loppuun asti.

Silmukoita oli muistaakseni 80, puikot 4,5 tai 5 ja lankana 7 Veljestä Raita. Tosi hauskasti raidat eivät näytä yhtään raidoilta tässä vaan tulee ennemminkin joku aalto tai muu kuvioefekti. Tämä oli kyllä täysin odottamaton bonus :D Lanka oli jälleen jämäkeriä eli keskenhän tämäkin loppui ja jouduin viimeistelemään kärkikavennuksen yksivärisellä langalla. Kooltaan tästä tuli leikki-ikäisen päähän sopiva:

Jämäkerät alkavat olla sen verran pieniä, että pian on pakko ruveta tekemään raidallisia tekeleitä. Langanpäiden päätteleminen vaan on niin ärsyttävää puuhaa, että hivenen jarruttaa neulomisintoa kyllä.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Luudanvarsivirkkausta

Instagramissa törmäsin mystisennäköiseen virkkauspintaan. Onneksi joku muukin oli siihen kiinnittänyt huomionsa ja kysynyt tekijältä lisätietoja. Virkkausmallin nimellä googlaamalla löytyi todella selkeä kuvitettu ohje (tosin englanniksi, mutta itselleni se ei ole kynnyskysymys onneksi). Pinta näyttää siis tältä:

Tosin tämä kuva on virkkaussuuntaan nähden ylösalaisin. Tekniikka on nimeltään broomstick lace ja ohje löytyy täältä. Reiät syntyvät "luudanvarren" avulla eli virkkuukoukun lisäksi tarvitaan joku pyöreä aputanko. Sen halkaisijasta riippuen reiät ovat isompia tai pienempiä. Itse en sentään ihan luudanvarren kanssa tätä tehnyt vaan apuna oli paksu tussi. Tussissa ei vaan pituus riittänyt enempään, joten huivista tuli juuri sen verran leveä kuin mitä tussin avulla aikaiseksi sai :D Pituutta huivilla sen sijaan on reippaasti:

Lankana on joku ikivanha kertaalleen neulottu ja purettu puuvilla(sekoite)lanka ja värikin aika kamala persikka, mutta lähinnä halusin tehdä tämän harjoituksen vuoksi. Tässä huivissa reiät on tehty viiden silmukan kokoisina, mutta tuotakin voisi varioida niin että niputtaa silmukat esim. 3 tai 4 ryhmiin. Tässä vielä sovituskuva:

Tämä tuskin jää omaan käyttöön, epäilisin että huivi päätyy arpajaisvoitoksi jossakin vaiheessa.



maanantai 4. toukokuuta 2015

Two-in-one t-paita

Yhden tällaisen paidan tekaisin jo lasten koossa, mutta tänään sain aikaiseksi piirtää kaavat miehenkin koossa ja tällainen siitä tuli.





Korento on Mersian painamia. Tällä kertaa vaan leikkelin sen kutakuinkin kuvan reunoja myöten ja applikoin paitaan sen sijaan, että olisin tehnyt koko etukappaleen vihreäpohjaisena. Korennon viereltä riitti vihreää kangasta sopivasta hihoihin. Takaa paita näyttää tältä:



Jippo on siis kahdesta kankaasta tehdyissä hihoissa, joiden ansiosta tämäkin paita näyttää edestä ja takaa ihan erilaiselta. Takahihat ovat Käpysen Aita-trikoota.

Kaava paitaan löytyy uusimmasta Ottobresta eli 3/2015. Kaavan nimi on Sporty Stripes, joka tulee siitä, että etukappaleella pitäisi olla keskellä kaksi pystyraitaa. Ne jätin kuitenkin tekemättä kun en erityisemmin tykkää pikkunäpertelystä. Koko on 50, oli omalle ukolleni justiin sopiva ilman muutoksia.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Toukokuun tilastot

Aivan toivoton ompelujumi vaivannut kuukauden verran. :( Kaavoja olen kyllä piirrellyt ja kankaita ostellut, mutta saksia en ole saanut esille, saati sitten ompelukoneita. Vaan vihdoin eilen pakon edessä (=tarvittiin lapsen luokkakaverille synttärilahja) syntyi peruspipo ja tänään sain sitten vähän isompaakin ompelusta työn alle:

Tämä teeppari menee miehelle. Upea koneprintti on Käpyseltä. Tilasin printin itse asiassa toisen kuvion takia (samassa raportissa on 3 eri kuva-aihetta), mutta ensimmäisenä ompeluun pääsi kuitenkin tämä kone. Kaavana vanha tuttu Joka Tyypin Kaavakirjan raglanpaita mutta kavennettuna ja suorilla sivusaumoilla. Josko nyt olisi jumi selätetty pidemmäksikin aikaa!

Miinusta:
2.5. pipo -0,2m
3.5. t-paitoja -1,6m
18.5. mekko -0,7m
25.5. huivi -0,7m

Plussaa: 
6.5. nettikirppikseltä 0,7m
7.5. Tyyne-Esteristä 3,2m
18.5. nettikirppikseltä 0,7m
20.5. nettikirppikseltä 2,55m
25.5. Tyyne-Esteristä 2,5m + kirppistelyjä 0,7m

Yhteensä: +7,15m

Lankamenekki:

kaulahuivi -110g
pipo -40g
pipo -100g
Cittarista +200g (pakko oli kun löytyi vielä valikoimista poistuvaa/-nutta turkoosia Nallea)
myssy -55g
pädipussi -75g
virkkailuja -255g

Yhteensä: -435g

perjantai 1. toukokuuta 2015

Me-Made-May'15

Facesta taas bongasin haasteen. Tällä kertaa haasteena ei ole varsinaisesti ommella vaan käyttää niitä omatekemiä vaatteita. Eikä tarvitse olla ommeltujakaan, myös neulotut, virkatut jne. kelpaavat. Itse käytän jo aika paljonkin omatekemiä vaatteita, mutta ajattelin haasteeksi sen, että käyttäisin joka päivä vähintään yhtä omatekemää vaatekappaletta.

Haaste alkoi siis tänään ja se jatkuu koko toukokuun. Lisää haasteesta voi lukea täältä ja siellä voisi myös "virallisesti" ilmoittautua haasteeseen mukaan. Itse meinasin kuitenkin ottaa tämän ihan henkilökohtaisena haasteena ilman sen kummempaa kuvallista dokumentointia tai muutakaan. Jos muistan, niin räpsin kuvatodisteita jossakin vaiheessa matkan varrelta kyllä ja kuun lopussa tulen raportoimaan, toteutuiko tavoite. Tänään päällä on tämä mekko (kuva on vanha, mutta jos oikein tihrustan niin taitaa olla villasukkia lukuun ottamatta sama asu tänäänkin):

Ompeluunkin tarvitsisin jonkunlaista potkua takamukselle, huhtikuu oli aivan onneton ompelusten suhteen. Kankaita olisi, kaavojakin piirrettynä, mutta en vaan saa aikaiseksi aloittaa mitään. Kuopus kävi viikko tai pari takaperin kyselemässä lisää pitkähihaisia paitoja, mutta sekin puute paikkaantui kaivamalla varastosta isompaa kokoa käyttöön. Se osoittautuikin jo sopivaksi eli enää ei akuuttia tarvetta uusille paidoille ole.