perjantai 27. syyskuuta 2019

Mysteerineulonta Hummingbird

Elokuun lopussa alkoi Talvi Knitsin organisoima mysteeriyhteisneulonta. Tiedossa oli, että huivi tulee ja kolmea väriä tarvitaan, mutta muuten oli ihan hämärän peitossa, mitä syntyy. Itse bongasin tämän vähän jälkijunassa eli en päässyt aloittamaan ihan heti alussa kun ensimmäinen vihje julkaistiin, mutta onneksi vihjeitä tuli sen verran harvakseltaan, että neljännen tai viidennen kohdalla taisin ehtiä kiriä kiinni. Tämä oli kyllä siitä hauska neulomus, että vielä viimeisenkin vihjeen kohdalla oli aika mysteeri, minkälainen huivista lopulta tulee, sillä silmukoita oli niin paljon että 100cm pyöröpuikollakin ne olivat ihan vieri vieressä ja lähinnä vaikutti, että olen neulomassa isoa pussukkaa :D Mutta päättelyn jälkeen kävi ilmi, että ei siitä pussukkaa tullut vaan huivi kuitenkin, tällainen:


Neulominen aloitettiin siis tuon keskellä huivia olevan kolmikulmion keskeltä ja neulottiin sitä ympäri samalla silmukoita lisäten. Sitten yläreuna pääteltiin ja alettiin neuloa vain kahta alempaa reunaa. En ymmärrä, miten tuo siipikuvio siihen muodostui, mutta valmiissa huivissa ainakin omaan silmääni on ihan selkeästi linnun siivet! Lankana tässä on Malbrigon Sock kahdessa eri värissä ja lisäksi Baby Merinoa. Värien järjestystäkin vaihdoin vielä kesken neulomisen: aloitin niin että toisena päävärinä oli harmaa ja tehostevärinä keltainen, mutta vaidoin kuitenkin ne toisin päin ja onneksi niin, tykkään lopputuloksesta kovasti. Puikkokoko oli itselläni 4. Tässä yksityiskohtia:



Huivissa on erilaisia pintaneuleita: briossia, helmineuletta ja ainaoikeinneuletta sekä myös pari reikäkerrosta. Kaikissa kulmissa on briossikolmiot. Omat aivot eivät yhtään taivu tajuamaan, miten huivi on rakennettu vaikka sen olen neulonut niin silti kummastuttaa, että lopputulos on ihan perinteisen huivin muotoinen vaikka jos jonkinmoista lyhennettyä kerrosta ja kiertelyä ja kääntämistä tehtiin :D Mutta ihana tästät uli. Vaikka huivi on melkoisen iso, on se ohuesta langasta johtuen kuitenkin kevyt. Ihan paras syksykeleille!




Syyskuun tilastot

Syyskuu on melkein jo ohi ja nyt vasta saan edes tilastoja aloitettua. Tämä ei suinkaan tarkoita, etten olisi mitään ostanut tai neulonut, mutta enpä vaan ole muistanut päivitellä!

Plussaa:
17.9. himoitsemaani kettukangasta nettikirppikseltä +0,6m

Miinusta:
suunnitelmissa..

Yhteensä: +0,6m

Lankamenekki
-65g kämmekkäät
+150g lahjaneulomukseen
-210g huivi
-70g lapaset
+300g työkaverilta lahjoituksena
-105g sukat
-100g sukat
-335g lapasia

Yhteensä: -435g

lauantai 7. syyskuuta 2019

Sinisiä sukkia

Nämä molemmat parit valmistuivat jo elokuussa, mutta olen ollut blogin suhteen hyvin laiska päivittäjä.. Olen yrittänyt neuloa jemmalankoja pois, mutta sitten paikallinen lankaliike vaihtoi omistajaa ja tyhjensi siinä yhteydessä hyvin suuren osan valikoimistaan alella, joten elokuun tilastot olivat ihan katastrofaaliset.. Onneksi sentään osa langoista on jo neulottukin kun puikoilla on tulossa taas yksi huivi. Mutta se ei ole vielä valmis, joten tässä sukkia:


Ensimmäinen pari on pitsineulesukat Niina Laitisen ohjeella. Mallin nimi on Kuiske. Lankana näissä on ihan uusi tuttavuus eli Onion Knitin Nettle Sock Yarn. Nimensä mukaisesti lanka sisältää nokkoskuitua! Oli ainakin miellyttävä neuloa, toivottavasti on käytössäkin yhtä mukavan tuntuinen. Puikot olivat näissä kokoa 2,5.





Toinenkin pari on Niina Laitisen ohjeella. Nämä ovat Vetehiset. Lankana on Dropsin jämiä Villapesusiskot-huivista. Näihin meni lankaa vain 36g eli todellinen jämälankaprojekti nämä. Puikot olivat kokoa 3.

Sukkien jippo on nurjilla silmukoilla aikaan saatu pintakuviointi, joka on sukissa peilikuvana, mutta valitettavasti kuvissa pinta ei kyllä tule näkyviin suunnilleen ollenkaan. En tiedä minkälaisessa valossa pitäisi yrittää kuvata, että pinta erottuisi..