perjantai 30. lokakuuta 2015

Pitsisukat

FB:n Voihan villasukka -ryhmässä oli tosi kauniit pitsisukat. Myös tarina niiden takana oli kaunis, sillä malli oli tekijän mummon käyttämä. Mummo oli neulonut kaikille lapsenlapsilleen sukat tuolla pitsineuleella ja mummon kuoltua nyt sitten tämän sukanneuloja oli tehnyt mummolle tuolla pitsineuleella sukat jalkoja lämmittämään arkkuun. Ohje oli aika yksinkertainen, joten päätin heti kokeilla. Tällaiset syntyi:
Tasona ei pitsi pääse parhaiten edukseen, joten sovituskuvaa heti perään:
Lankana näissä oli Nalle ja puikot nro 3. Silmukoita oli 48. Mallineule on kuudella jaollinen, joten kaikilla puikoilla oli kaksi mallikertaa. Ensimmäistä kertaa kokeilin myös ristiin vahvistettua kantapäätä ja sehän olikin ihan helppo juttu ja antaa hauskasti ilmettä kantalappuun.

Nämä olivat sukat nro 42 tälle vuodelle. Seuraava parikin on jo puikoilla. Uusi malli siinäkin kokeilussa :)



torstai 22. lokakuuta 2015

Paita vesiputouspääntiellä

Kauankohan olen tätä suunnitellut ja aikonut ja nyt se on vihdoin valmis! Tadaa!!

Musta kangas ja pimeähkö kuva niin eipä tuosta paljon erota. Mutta tämä on nyt siis paita vesiputouspääntiellä. Kesällä löysin kaavan Ottobresta 2/2009 ja elokuussa sain peräti kankaatkin leikattua, mutta sitten homma tyssäsi. Kaula-aukkoon tarvittiin nimittäin tukikangasta. Ja mikäpä olisi ärsyttävämpää kuin sellaista yksityiskohtien kanssa askartelu, joten kankaat lojuivat ompelupöydällä reilut pari kuukautta. Viime viikolla vihdoin sain aikaiseksi niihin tarttua, ehkä rohkaistuneena siitä, että edellinen laskeutuvasta trikoosta ommeltu paita eli tämä onnistui. Ja loppujen lopuksi ei niissä tukikankaissakaan nyt niin kamalan kauan mennyt ja reilussa tunnissa oli sen jälkeen paita koossa. Tässä yritelmä kuvata kaula-aukkoa tarkemmin:

Takakappaleen puolella on siis se tukikankaalla vahvistettu alakaistale tai alavara tai whatever sen nimi onkaan. Ja etukappaleen puolella "liikaa" kangasta joka sitten laskeutuu tuolleen vesiputousmaisesti. Mustaa paitaa on ihan mahdoton kuvata, mutta tässä nyt jonkunlainen yritys sovituskuvastakin...




tiistai 20. lokakuuta 2015

Jules-sukat

Sukkia on syntynyt ja jämälankapino pienentyi siihen asti kunnes viikonloppuna sain kälyltä lähemmäs kilon lisää lankaa! Mutta kun ilmaiseksi jiiänee.. tiedättehän te ;) Siitäkin kasasta olen kyllä ehtinyt jo neljä keränloppua käyttämään ja niistä syntyi tällaiset sukat:

Halusin kokeilla täältä bongaamaani pintaneulemallia. Malli oli kivan yksinkertainen, joten sen oppi äkkiä ulkoa, mutta antaa mukavasti ilmettä sukkiin. Parhaimman näköiset sukat olisi tullut ihan vaan yksivärisestä langasta, mutta mitään yksiväristä ei ollut tarpeeksi ja toisaalta esikoinen nimenomaan valikoi tuo varsissa olevan raitalangan omiin sukkiinsa. Joten tuli vähän riemunkirjavat, mutta näillä mennään. Tässä sovituskuvaa:
Lanka oli 7 Veljestä ja puikot taisi olla koon 3. Silmukoita varsissa 48, mutta teräosassa 44. Olivat muuten pari nro 39 tälle vuodelle.


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Jumin selätystä ja hankalia ommeltavia

Nyt vihdoin alkaa olla sellainen fiilis, että taitaa jumi helpottaa. Eilen ihan ilman ennakkosuunnitelmia ompelin nimittäin itselleni tunikan. Tällaisen:

Tuota sydänvelouria olen marinoinut varmaan ainakin 2 vuotta, mutta nyt se kovasti halusi mekoksi. Sitä oli kuitenkin vain metri, joten yksinään se ei riittänyt. Onneksi löytyi lilaa yksiväristä velouria myös, jota otin lisäksi. Tässä on kaavana Ruskamekko, mutta helmasta puuttuu pituutta yli 10 senttiä ja siitä syystä helmaa piti myös kaventaa, ettei se näyttänyt ihan pöljän leveältä. Hihoja puolestani muokkasin sen verran, että lyhensin hihaa ja sitten ompelin hihansuihin jatkopalat kaksinkertaisesta kuviovelourista. Tähän tyyliin:

Tuossa hihansuukaistale siis täydessä leveydessään, sovituskuvassa puolestaan taitettuna kaksinkerroin.

Tänään puolestaan sain kuin sainkin käytyä niiden elokuussa(!!) leikattujen paitojen kimppuun. Tai oikeammin kylläkin vain toisen niistä. Toinen tarvitsisi tukikangasta, joten saa vielä hetken marinoitua että saan aikaiseksi. Mutta tämä lyhythihainen ei tarvinnut mitään kikkailuja (josta syystä ihmettelen, miksi kummassa en sitä saanut elokuussa ommeltua?! Olisi ollut paremmin käyttökelejäkin vielä....) ja valmistui aika nopeaan. Isoin ongelma oli kankaan liukkaus, tuo kun on todella hyvin laskeutuvaa - ja karkuun liukuvaa. Mutta valmista tuli.

Tässä kaavana on Ottobren 2/2015 paitakaava. Alkuperäinen oli taidettu tehdä pellavakankaasta tmv. mutta itse tosiaan tein tällaisesta laskeutuvasta trikoosta. Ja toki oikaisin sen verran, että pääntiekaitaleen jätin kokonaan pois ja huolittelin pääntien sen sijaan framilonilla. Paidan jippo on toisella olkapäällä olevat laskokset.

Paidan lisäksi tänään syntyi myös leggingsejä. Maanantaina kalastin Eurokankaan palalaarista wet look -trikoota ja siitä syntyi leggarit. Pikamallailulla näytti, että palasta saisi peräti kahdet leggingsit itselleni, mutta kun kaavoja kävin mallailemaan niin pituus ei kuitenkaan riittänyt kuin yksiin. Loppupalasta esikoinen sai sitten omat "nahkahousunsa", joten nyt voidaan samistella lapsen kanssa :D Tällainen setti siis syntyi tänään:

Jos paitakangas oli liukuvaa niin leggings-kangas puolestaan ei liukunut mihinkään eli oli ihan hemmetinmoista takkuamista ompelukoneen kanssa. Lopputulos ei siis viimeistelyn osalta ole kaikkein siistein, mutta omaan käyttöön kyllä kelpaa. Ja lapsikin kelpuutti omansa jalkaan, mikä on aina paras palkinto.






sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Minä ompelin!

Huraa! Sain vihdoinkin ommeltua jotakin pipoa isompaa! Ei kyllä mitään isoa ja erikoista, mutta n. 2kk jumituksen jälkeen onhan tämä iso merkkitapaus :) Syntyi paitoja:

Salama-paita on koon 110 kaavalla (joku vuoden 2010 Ottobre, en muista numeroa) ja siilipaita koon 98 Little Lamb -kaavalla. Eipä muuten ole mitoissa paljoa eroa. Salamassa on vähän pidemmät hihat ja ihan aavistus enemmän leveyttä, mutta niska-helmamitta on molemmissa kyllä kutakuinkin sama. Saas nähdä kuinka käy, kun tarkoitus olisi, että paidat menevät eri-ikäisille käyttäjille. Vähän kyllä jännittää saako toinen käyttäjä 2 paitaa ja toinen jää kokonaan ilman...

Siilipaitaan tein hihansuihin resoreiden sijaan hihansuukaitaleet kaksinkertaisesta trikoosta. Tuli tuolla tavalla tosi kivannäköiset ja valmiiksi saatuani hoksasin, että ovat ihan käytännöllisetkin, kun hihoja voi kääriä lyhyemmiksi ilman että kankaan nurja puoli vilkkuu. Salama-kangasta ei riittänyt pitkiin hihoihin, joten tein raitakankaasta valetuplahihat. Myös paidan takakappale on tuota samaa raitakangasta.

Lokakuun tilastot

Voi syyskuu minkä teit. Tai siis ehkä pikimminkin minkä jätin tekemättä. Ei edistyneet hommat oikein millään saralla. Lokakuu alkaa onneksi vähän valoisammissa merkeissä. Tällainen pipo jo valmistui:

Minun piti itse asiassa neuloa niitä villasukkia SPR:n keräykseen, mutta sitten ostin kaverilta puoli kiloa Samosta ja se on niin ihana pipolanka, että olenkin neulonut pipoja. Tosin sukkiakin on keräykseen valmistunut jo 2 paria. Tälle vuodelle on kasassa yhteensä 36 paria neulottuja :) Pipo on tehty samalla vohvelipipon ohjeella kuin tämä. Kuten arvelinkin tulee yksivärisestä langas tosi kivannäköinen.

Plussaa:
12.10. Eurokankaasta palakankaita +2,3m
28.10. Mussukoilta digiprinttejä +1,7m

Miinusta:
4.10. paitoja + housut -1,45m
13.10 tunika -1,2m
14.10. leggingsejä + paita -1,6m
15.10. paita -0,7m

Yhteensä: -0,95m

Lankamenekki:
pipo -55g
pipo -65g
pipo -55g
sukat -75g
kälyltä jämiä +780g
sukkia -185g
sukat -55g
sukat -45g
sukat -60g
sukat -70g


Yhteensä: +115g