tiistai 20. lokakuuta 2015

Jules-sukat

Sukkia on syntynyt ja jämälankapino pienentyi siihen asti kunnes viikonloppuna sain kälyltä lähemmäs kilon lisää lankaa! Mutta kun ilmaiseksi jiiänee.. tiedättehän te ;) Siitäkin kasasta olen kyllä ehtinyt jo neljä keränloppua käyttämään ja niistä syntyi tällaiset sukat:

Halusin kokeilla täältä bongaamaani pintaneulemallia. Malli oli kivan yksinkertainen, joten sen oppi äkkiä ulkoa, mutta antaa mukavasti ilmettä sukkiin. Parhaimman näköiset sukat olisi tullut ihan vaan yksivärisestä langasta, mutta mitään yksiväristä ei ollut tarpeeksi ja toisaalta esikoinen nimenomaan valikoi tuo varsissa olevan raitalangan omiin sukkiinsa. Joten tuli vähän riemunkirjavat, mutta näillä mennään. Tässä sovituskuvaa:
Lanka oli 7 Veljestä ja puikot taisi olla koon 3. Silmukoita varsissa 48, mutta teräosassa 44. Olivat muuten pari nro 39 tälle vuodelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti