perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kakkua ja kukkoa

Pitkästä aikaa on tullut taas leivottua. Oma hääpäivä oli eilen ja sitä varten testailin Valion kakkuohjetta.

Kakkupohjan tein omalla ohjeellani, mutta muuten suunnilleen alkuperäisen reseptin mukaan. Välissä oli itsekeitettyä mansikkahilloa, pakastimesta napattuja kokonaisia mansikoita (koska tuoreet maksavat maltaita eivätkä olleet enää kummoisessa kunnossa) ja kermarahkaa (jossa siis sekaisin minttusuklaarahkaa 3 purkkia ja 4dl vispikermaa). Päälle sentään raaskin laittaa tuoreita mansikoita. Kermarahkaseosta on myös kakun päällä ja pinta vähän tuollainen "sattumainen" sen ansiosta:

Tämä kakku on helppo tehdä laktoosittomana, koska rahka on laktoositon eli valitsee vain sopivan kerman sille kaveriksi :) Lisäksi leivoin myös siskon lapsille synttärikakun:

Lippuviireissä oli toisella puolella sankareitten nimet. Tässä täytteenä oli oma suosikkini aprikoosihilloa, säilykemangon palasia ja sitruunakermaa. Tällä kertaa lisäsin kerman joukkoon vielä purkillisen valmista sitruunarahkaa, jotta varmasti riitti syötävää isolle porukalle. Päällä on Flora Vispiä.

Mustikkakausi on myös parhaimmillaan. Itsellä iski tänä vuonna laiskotus, enkä jaksanut edes ajatella metsään menemistä. Onneksi FB:n kautta bongasin poimijan ja sainkin täyden sangollisen puhdistettuja mustikoita kotiovelle toimitettuna kun vähän raotin kukkaronnyörejä. Paljon helpompaa näin ;) Valtaosa marjoista odottelee pakastimessa tulevaa talvea, mutta tokihan yksi rättänä piti leipoa.

Alkuperäisen ohjeen olen postannut 5(!) vuotta sitten  täällä mutta tässä tontonton-version ohje:

250g maidotonta margariinia
2dl sokeria
5dl tattarijauhoja
2tl leivinjauhetta

Sokeri ja margariini vaahdotetaan. Jauhot ja leivinjauhe lisätään. Noin puolet taikinasta kaulitaan/ taputellaan voiden vuoan pohjalle. Päälle kaadetaan reilusti mustikoita ja vähän perunajauhoja. Loppu taikinasta taputellaan mustikoiden päälle ja siihen voi pistellä haarukalla reikiä. Paistetaan 200 asteessa noin 45 minuuttia. Herkutellaan jäätelön kanssa :)

P.S. Rättänäohjetta hakiessani tajusin, että blogi täyttää tänään tasan 5 vuotta! Saisikohan sitä jotakin arvontaa viriteltyä siltä tiimoilta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti