tiistai 12. heinäkuuta 2016

Mekkoja miulle

Kevään aikana ostin jopa kaksikin uutta mekkokaavaa kokeiluun. Vähän on homma roikkunut, koska kaavat piti tietysti ensin jäljentää ja toinen vieläpä sitä ennen teipata kasaan. Mutta nyt on siitäkin operaatiosta suoriuduttu ja siihen verrattuna ompelu oli oikeastaan melkeinpä helppoa :D Tässä ensimmäinen mekko:

Kaavan nimi on Lady Skater Dress ja se on ostettu Kitschy Koolta. Tämä kaava tuli pdf-tiedostona eli aaneloset piti teipata yhteen. Kaiken huipuksi mitat ovat tuumina eli siinähän niiden perusteella koitti arpoa oikeaa kokoa. Onneksi löytyi sellainen mittanauha, jossa on myös tuumat, joten sen avulla sain mitat otettua. Kooksi valikoitui 4 ja onkin todella hyvä. Sovituskuvissa oli kaikissa ihan pälli ilme, joten tässä vaan tällaisia ei kameraan katsovia otoksia..


Kangas on Verson puodilta ja vartavasten mekkoa tai tunikaa varten ostettu. Ei siis ollut tämä kaava mielessä kun kankaan tilasin vaan ylipäänsä joku yläosa. Niinpä kangasta oli sen verran liian vähän, että ei riittänyt toivomiini 3/4-hihoihin vaan jouduin tekemään lyhyet hihat. Harkitsin myös hihojen tekemistä mustasta kankaasta, mutta onneksi päädyi kuitenkin näihin mekkokankaasta tehtyihin. Helma on vähän tuolleen leveämpi, sellainen fiftarityylinen tulee itselleni mieleen. Tykkään aivan järjettömästi. Tällaisesta kankasta ei ole niin kesäinen kyllä, eli toinen mekkokangas on jo tilattuna kesäisempää versiota varten. Kaava päätyi ehdottomasti lemppareiden joukkoon heti!

Toinen kaavakokeilu oli sekin Koolta, nimittäin Kati K:lta eli Koot.fi-kaupan Ehta-kaavoista Peppi-mekko. Jos Skater Dressin helmasta varoiteltiin että vie paljon kangasta niin se ei ollut vielä mitään tähän verrattuna. Kaksi pituutta trikoota hujahti helmaan tuosta vaan, kangasmenekki on siis tässä huima. Tältä näyttäää malli:

Mekossa on paljon yksityiskohtia, joiden parissa värkätessä meni tovi jos toinenkin. Etukappaleella on taskut ja etuhelma on rypytetty framilonilla.


Takakappaleella puolestaan on vastalaskos:

Hihoissa törmäsin ensimmäistä kertaa ikinä muotolaskoksiin olalla. Pääntien huolittelin samalla trikoolla, jota on hihoissakin.


Etu- ja takakappaleet sekä taskut ovat ihanaa lankakeräkangasta. Vaihdoin kankaan paikallisen ompeluryhmän FB-palstalla ja olen sitä talvesta asti hautonut kun halusin ehdottomasti jotakin itselleni. Ihan mihin tahansa malliin kangas ei käynyt, koska on niin älyttömän värikäs. Mutta tällaiseen Peppi-mekkoon se on aivan omiaan. Näitäkin on toinen tulossa. Tilasin varta vasten värikkäitä kankaita Kootilta, kun olin tämän ekan mekon ommellut niin osasin (toivottavasti) arvioida menekin että riittää helmoihinkin varmasti.






2 kommenttia:

  1. Hauskaa, että aikuisetkin saavat pukeutua joskus värikkäästi kuin Peppi Pitkätossu. Hyvin tasapainossa tämän bloggauksen ompelukset, kun on tummaa ja värikästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pukeudun kyllä muutenkin aika värikkäästi, mutta tässä sai revitellä ihan kunnolla :)

      Poista