maanantai 3. elokuuta 2015

Kukkakakkua

Meidän perheen synttäriputki alkaa aina elokuusta. Tästä puolen vuoden sisään vietetään viidet juhlat ja siitä pari viikkoa eteen päin on vielä kuudennet ja sen jälkeen onkin melkein puoli vuotta ilman synttäreitä. Tällä kertaa sankari halusi suklaakakkua, joten päädyin tekemään pohjan tällä Kinuskikissan ohjeella. Täytteeksi kakkuun meni laktoositonta kermaa johon sekoitin 200g sulatettua tummaa suklaata. Kakun päällä oli samaa laktoositonta kermaa (tosin ilman suklaata). Koristelut menivät vuodenaikateemaan sopivasti:
12 on tehty mustikoista ja muuten kakkua koristavat tuoreet kukat. Synttärisankari itse halusi ripotella vielä sekaan jokusen sokerikuulan, jota erottuvat paremmin tästä lähikuvasta:

Kakkupohja oli aika hankala leikata, ts. kauniita paloja tästä kakusta ei saanut, mutta maku oli sen verran kohdilleen, että kakku syötiin juhlien aikana viimeistä murua myöten! Toisena kakkuna oli sama sitruunakakku, jota tein pari viikkoa sitten tällä ohjeella. Sen koristelin sabluunoiden ja tomusokerin avulla näin:

Suolaisista tarjottavista täytyy ihan ehdottomasti linkata tämä piirakka. Oli nimittäin todella hyvää! Itse sovelsin täytteita sen verran, että täytteinä oli kesäkurpitsaa, keltaista paprikaa ja fetaa ja päällä luumutomaatteja. Oliivit ja purjo jäivät siis pois, mutta oikein maistuvaa oli näinkin. Toimisi hyvin myös lounaspiirakkana. Suosittelen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti