tiistai 4. marraskuuta 2014

Räjähtäneet säärystimet

Työkaveri näytti elokuussa kuvia hauskalla pintaneuleella tekemistään sukista. Tottakai unohdin, mikä tekniikan nimi olikaan (muille tiedoksi: englanniksi se on broken seed), mutta onneksi neulovista kamuista löytyi apuja ja kun vähän selitin mikä on hakusessa niin löytyi ohje ja ihan suomeksi vieläpä. Kaikenmoista muuta säätöä on ollut puikoilla pitkin syksyä, joten tänne asti venyi tämän kokeilu, mutta nyt on ensimmäiset tekeleet valmiit! Laiskuuttani - ja myös siitä syystä, että näille oli oikeasti tarvettakin - en tehnyt sukkia vaan säärystimet:

Ohjetta voi katsoa esim. täältä, mutta yksinkertaisuudessaan se on siis niin että parittomat kerrokset neulotaan langalla A helmineuletta ja parilliset kerrokset neulotaan langalla B sileää neuletta. Pintakuviointi syntyy juuri siitä, että työssä koko ajan vuorottelevat kahden eri langan kerrokset. Tässä lähikuvaa:

Itselläni oli lankana Nalle ja puikot taisivat olla 3,5. Silmukoita on 14 per puikko. Ensin neuloin 10 kerrosta joustinta 2o2n ja sitten siirryi tuohon räjähtävään helmineuleeseen. Kannattaa huomata, että sillä langalla, jonka haluaa tulevan tuohon "päälle" muodostamaan tuon verkkomaisen pinnan, neulotaan sileää neuletta. Itsellä ainakin järki sanoi juuri päin vastoin, siis että helmineule tulisi "päälle", mutta niin vaan helmineulepinta on tuo "alle" jäävä. Tämä on kyllä ihan loistava neuletekniikka, sillä niin yksinkertaisesti saa aikaa tosi kauniin pintakuvioinnin! Tässä vielä sovituskuvaa, säärystimiä voi pitää joko rutattuina tai suorina:

Sovituskuvassa näkyy myös vilaus uusimmista leggareistani. Eilisiltana käytin 25 minuuttia ja siinä huristelin leggingsit valmiiksi asti. Kangas on Verson Puodin Mummolan tuntua. Jälleen yksi niistä kankaista, joille en lämmennyt kuosina yhtään, mutta kun näin sitä valmiissa vaatteissa, olinkin ihan myyty.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti