keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ommellut lapaset

Jo vuoden olen näitä aikonut, mutta tähän asti ei vaan uskallus ollut riittänyt. Yhden kaavan printtasin jo viime talvena, mutta sitten lumet sulivat ja ompelu jäi. Nyt marraskuussa printtasin ensin yhden kaavan ja tällä viikolla toisen ja sillä vihdoin sain aikaiseksi kokeilla. Ongelmana ei varsinaisesti ole ollut kaavan piirtäminen tmv. vaan se, että merinovilla on aika kallista ja oikein mistään en ole löytänyt sekä kaavaa että sille ompeluohjetta. Mutta nyt Tehtaamon Ti oli tehnyt kunnon rautalankakaavan ja vielä valokuvat jokaisesta ompeluvaiheesta toisaalle, joten uskaltauduin yrittämään. Useampi tunti meni ährätessä, mutta tässä lopputulos:


Nämä lapaset ovat vuoritetut. Päällikangas on Myllymuksujen merinovillaa ja vuorena on jotain paksumpaa hamppua tai bambua, jota satuin laatikoista löytämään. Vaikka kuvallinen ohje olikin, niin siltikään ei meinannut avaruudellinen hahmotuskyky taas riittää. En kertakaikkiaan tajunnut miten päin peukalokappaleet pitäisi ommella. Loogisesti ajatellen oikeat puolet vastakkain, mutta sitten en hiffannut mihin isompi peukalokappale kiinnitetään. Joku palanen tuntui aina jäävän nurja puoli päälle päin. Lopulta sitten Tiltä neuvoa kysyttyäni (aina oikeat puolet vastakkain) sen mukaan ompelin ja kyllä siitä lapanen tuli. Vielä ommellessakaan ei tullut mitään ahaa-elämystä että non näin tietysti vaan melkoinen ihme oli että peukalo oikein lopussa asettui. Tästä vähän näkee, että peukalo koostuu siis kahdesta eri palasesta.


 Seuraava ongelma oli ranneresorin kiinnittäminen. Sen verran olin tajunnut, että vuorissa oli kääntöaukko. Mutta en vaan tajunnut missä järjestyksessä ja miten päin resori pitäisi kiinnittää, jotta sauma jää päällikankaan ja vuorin väliin piiloon.Varmaan puoli tuntia neulasin kappaleita ees ja taas ja kääntelin ja katsoin että miten ne milloinkin asettuvat. Lopulta piti taas kysyä neuvoa (ja edelleenkin oikeat puolet vastakkain!! mutta resori siellä välissä tällä kertaa ;) ) ja sitten vihdoin lapaspari valmistui. Tässä todiste, että on se vuori siellä ;)


Työn ja tuskan takana siis oli ensimmäinen pari, mutta nyt kun idea on hallussa niin seuraavat valmistuvat nopeammin. Tai pari numero kaksi (miehelle) itse asiassa valmistui jo, vajaa tunti meni siinä kaikkineen. Raitojen kohdalla meinasi käydä moka kun en kappaleita leikatessa ajatellut ttä raita pitäisi kohdistaa, mutta kävi kyllä mieletön tuuri, sillä ihan vaan muutaman millin heitto tuli raitoihin!


Seuraavat ovat taas vähän hitaampia kun myös lapset haluavat omansa eli ihan ensin kaavaa täytyy pienentää. Tehtaamon ohje on kuitenkin niin hyvä, että uskoisin siitä selviytyväni :)

Jos joku muukin innostuu niin erilaisia kaavoja ja ohjeita löytyy mm. täältä, täältä ja täältä.

Ainiin, neulerintamallakin on valmistunut jotain. Nämä lähtevät koulun arpajaisiin palkinnoksi:

Lankana Nalle ja ohje löytyi Salaiselta jouluystävältä saamastani Novitan Joululehdestä, värit tosin kiepautin juuri päin vastoin kuin ohjeessa oli, koska punaista lankaa ei ollut tarpeeksi paljon pohjaväriksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti