Esikoinen toivoi itselleen Ottobren 6/14 kaavalla paitaa. Lehdessä paita oli tehty violetin ja pinkin sävyisistä kuviotrikoista, mutta hän nimenomaan ei halunnut värikästä paitaa. Että onnistuisiko vähän hillitymmissä väreissä. Kehotin sitten kaivelemaan jämäkangaspinoja ja sieltä lapsi valitsi itselleen mustia ja harmaita kankaita. Ainut vaan, että pääosaan haluttua kangasta ei ollut tarpeeksi, mutta onneksi Käpyselle oli juuri lähdössä kimppatilaus paikallisessa ompeluryhmässä, joten tilasin kangasta lisää. Siitä alkoikin sitten pienoinen soppa. Tilaus tuli kyllä aika nopeaan, mutta harmaamustan sijaan olivat pakanneet valitettavasti valkomustaa. Joten eikun reklamaatiota ja sitten lisää odottelua, että oikea kangas tulisi postissa. Kaikenmoisten kiireiden ja hässäköiden takia kankaan postitus ensin unohtui ja kun kyselin perään kimpan vetäjältä niin hän unohti välittää viestiä Käpyselle eli varmaan viikon verran hujahti aikaa ihan hukkaan. Mutta lopulta oikea kangas tuli pahoitteluiden ja muutaman kymmenen sentin extrapituuden kera eli täydet pisteet Käpysen asiakaspalvelulle! Lopputuloksena meillä oli siis samaa kangasta kahdessa eri värissä ja kun lapsi niitä katseli niin totesi että oikeastaan se valkoinen sopisi paitaan ihan hyvin, mutta riittäisikö tuosta harmaasta leggingseihin. Eli siinäpä sitten suunnitelma oli selvillä ja tässä lopputulos:
Kaavan nimi on siis Flamingos ja tämä on tehty koon 146 mukaan. Jippona paidassa on hihoissa olevat tehostekaistaleet, jotka on framilonin avulla rypytetty. Mustassa kuviokankaassa vaan tuota rypytystä on äärimmäisen vaikea saada kuvattua..
En tiedä sainko rypytykset tehtyä ihan oikein, sillä hihoista tuli melkein 10 senttiä liian pitkät! Tai sitten vika on kaavassa. Joka tapauksessa jouduin siis saksimaan reilulla kädellä pituutta pois hihoista. Muuten kaavan mitoitus on ihan hyvä eikä ole hoikallekaan lapselle liian telttamainen. Leggingsit ovat ihan perussellaiset. Kaava on muistaakseni Ottobresta 6/13, sillä erolla että jätin sivusaumat kokonaan pois.
Leggingsit eivät oikeasti ole caprimittaiset vaan lapsi käytti niitä sisähousuina tuolleen polvien kohdalta rutattuina. Itselläni on muuten samasta kankaasta leggarit myös, ollaan sitten lapsen kanssa samiksia :D
Eihän sen rypytyksen pitäisi hihan mittaan vaikuttaa - se muu hihahan on ihan tavallisen mittainen, eikö? Vähän nyt hirvittää tämä tieto, olen ommellut ko. paidan kummitytölle joululahjaksi ja on tietysti vähän ikävää, jos hihat ovat kovin pitkät!
VastaaPoistaNo näin minäkin järkeilin, mutta en sitten tiedä mitä säädin kun tuli gorillahihat.. Meillä tosin itselläni ainakin on kai aika lyhyet kädet eli helposti kaavan "normihihoilla" tulee pitkät, joten voihan olla että esikoinen on perinyt saman ominaisuuden.
Poista