perjantai 8. heinäkuuta 2016

The maksimekko

FB:n ompeluryhmässä ihmiset ovat postanneet toinen toistaan upeampia mekkokuvia Suuren Käsityölehden 5-6/2015 kaavalla. Itsekin halusin kaavan testata, mutta kirjastosta kaikki lehdet olivat lainassa. Onneksi paikallisessa ompeluryhmässä huhuilu auttoi ja sain lehden lainaan. Tässä lopputulos:

Tarkoitus oli ensin ommella toisesta kankaasta, mutta siinä ei pituus riittänyt. Onneksi muistin tämän pitkään hautomani Suttupitsin, jonka itse asiassa alunperin juuri kesämekkoa varten ostinkin. Ostohetkellä oli kyllä toisenmallinen mekko mielessä, mutta tällainen silti syntyi :D Ensimmäistä kertaa (muistaakseni) kanttasin pään- ja kädentiet trikookaitaleilla.

Kaikkein huvittavinta oli, että kun olin saanut kankaat leikattua, bongasin Instasta ystäväni juuri postaaman kuvan täsmälleen samalla kaavalla tehdystä mekosta ja vieläpä samasta kankaastakin! Ystävän mekko onneksi sentään on pinkki, että ihan ei olla 100% samiksia, mutta melkoinen sattuma kyllä kaikkineen! Hänkin oli aikonut tehdä mekon ensi eri kankaasta, mutta kohtalo oli sama kuin itselläkin eli ensimmäisen suunnitelman kangasta oli liian vähän. Se hyöty ystävän postauksesta oli, että hän vinkkasi minua tekemään mekkoon halkion kävelemistä helpottamaan. Joten nyt on toisessa sivusaumassa halkio :)


Kangasta vielä jäi, joten punoin siitä hiuspannan:

Näitä olen tehnyt pari aiemminkin, mutta ilmeisesti en ole blogiin postannut, kun en etsimälläkään löytänyt linkkiä. Mutta tässä se nyt on A Step in the Journey.

Maksimekon ompelemisen jälkeen istuin varmaan pari-kolme tuntia lattialla ja jäljensin kaavoja. Tänään olen saksinut kankaita ihan urakalla, joten lähipäivinä pitäisi syntyä valmista enemmänkin.





2 kommenttia:

  1. Maximekkoon ei kyllä voi parempaa kangasta ollakaan, superkiva mekko sulla. Mäkin oon meinannut tehdä tuon pääpannan jo kolme vuotta, se oli eka käsityö mistä innostuin kun aloin seurailemaan käsityöblogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pääpanta on kivan nopea pikkutyö jämäkankaista.

      Poista