maanantai 20. heinäkuuta 2015

Curious Rabbits -tunikamekkonen

Uusimmassa Ottobressa (4/15) oli pari kivaa kaavaa, joita halusin lapsille kokeilla. Kuopukselle päätyi kokeiluun pitkähihainen mekkokaava nimeltään Curious Rabbits.

Kankaaksi valikoitui aikoinaan PaaPiin possupussissa tullut kaunis Linnea. Koska kyseessä oli pakanloppu, en saanut käytettyä koko leveyttä kankaasta, eli hihat piti tehdä muusta kankaasta. Onneksi samassa possupussissa oli tullut tuota samansävyistä pilkkukangasta ja sitä riitti esikoisen topin jälkeen vielä sopivasti hihoihin. Mekon jippona ovat edessä ja takana olevat kaarrokkeet, joiden alareunoissa on tereet.

Löysin vielä täydellisen värisen resorinkin tereitä varten. Ensimmäistä kertaa tereitä ompelin ja ensimmäistä kertaa käytin silitysrautaa apuna. Tätä ennen olen silittänyt vain tukikankaita, muut laskokset ym. on aina menty vähän sinne päin. Mutta yritäpä taittaa 1,5cm kapeaa resoripalasta pituussuunnassa kahtia ilman silitysrautaa! Tereiden lisäksi piti väkertää myös framilon-rypytyksiä sekä etu- että takakappaleiden yläreunoihin että hihojen pyöriöille.

Kaikkine näine pienine yksityiskohtineen tässä oli kyllä melkein enemmän väkertämistä kuin oma kärsivällisyyteni antaa myöten. Mutta kyllähän nuo antavat ilmettä eli ehkä lopputulos oli väkertämisen arvoinen. Itse ainakin kyllä tykkään sekä kankaiden yhdistelmästä että mekon mallista noin ylipäänsä.

Kuopukselle tein koon 110 ja hihat ovat ehkä pikkuisen reilut, mutta helma ei kyllä ole mitenkään pitkä. Itse melkeinpä tuomitsisin tämän ennemmin leggingsien kanssa käytettäväksi tunikaksi kuin tällaisenaan meneväksi mekoksi. Pitkähihaisena onkin kyllä enemmän syksy- ja talvikäyttöön sopiva eli pitkiä lahkeita tämän alle siinä tapauksessa tuleekin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti