lauantai 30. elokuuta 2014

Syksyisiä siilejä

Perjantain iltaohjelma oli taas perinteinen.. Tällä kertaa ylläripaketin pystyi ostamaan Mussukoilta. Kauppa ei ollut entuudestaan yhtään tuttu, joten ennen tilaamista kävin pikaisesti selailemassa minkälaisia kankaita sieltä edes löytyy. Siilikangas pisti jo silloin silmään ja mielessäni toivoin, että kävisipä tuuri. Ja kerrankin tuuri kävi eli paketista paljastui juurikin siilejä! Kangas on tosi kaunis, mutta vihreänä en siitä itselleni osannut ajatella mitään, joten suosiolla aloin pohdiskella kuka lapsista pääsisi "uhriksi". Tilasin vähän aikaa sitten Ottobre-lehden, joten tämä oli hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan jotain uutta kaavaakin. Selailun perusteella päädyin China Girl -kaavaan lehdessä 4/2014 koossa 98. Harmi vaan, etten mitenkään saanut kaavoja aseteltua kankaalle niin että se olisi riittänyt, joten piti sitten kaivella jemmoista jotain kaveriksi.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut kaventaa tuota helmakappaletta, jolloin todennäköisesti olisin koko mekon saanut siileistä. Mutta toisaata ihan kiva tämä on näinkin. Kaksi tuntia tällaiselle tekeleelle oli ihan omien taitojeni ylärajoilla. Ensinnäkin helmaan tuli tuollainen applikaation tynkä, johon piti silittää tukikankaita ja sitten tikkailla kiinni:

Toisekseen mekossa on taskut. Piti kyllä tavata ohjetta aika monta kertaa, että meni oikeat taskupussit oikeassa järjestyksessä oikeisiin kappaleisiin kiinni. Taskunsuissa (ja helmassa) on lisäksi resorikanttausta, joka vaatii aika paljon nyhertämistä. Toisessa taskussa kuvio kohdistui aika hauskasti: siili kurkistaa sieltä ulos :D
Lisäksi mekossa on laskoksia ja framilonia helmakappaleiden yläosassa ja framilonrypytys on myös helman alareunassa eli kaikkea tuollaista säätäessä meni aikaa. Viimeisen ompeleen lopetin 23.01 eli minuutti meni yliajalle + hetki vielä sen jälkeen viimeisiä lankoja päätellessä. Tyytyväinen voin kuitenkin olla, että kaikki väkerrykset melkein aikarajan puitteessa ehdin! Lapsen kommentti mekkoa sovittaessaan oli "miten tie otatit tehlä tatskut?!" eli selvästikin taskut olivat hieno yksityiskohta.

Takaa mekko näyttää tältä:


Malli on sen verran leveä, että tämän pitäisi mennä kyllä vielä reilun vuoden päästäkin tunikamittaisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti