maanantai 19. elokuuta 2013

Vetskari! Eikun siis huppari

Tänään mentiin taas pois omalta mukavuusalueelta ja rankasti. Kokeilin nimittäin ensimmäistä kertaa varmaan 20 vuoteen vetoketjun ompelemista. Ompelukoneen mukana tulleista ohjeista en tajunnut hölkäsen pöläystä, mutta onneksi K-ystävä taas jakoi rautalankavinkit tähänkin puuhaan. Jälki ei ehkä ihan kaupanhyllystä-tasoa ole, mutta itselleni ihan käyttöön kelpaavaa.

Kangas on Michas Stoffeckeltä tilattua collegea, joku retrokukka vai mikä tämän nimi oli? Kaava puolestaan Suuresta Käsityölehdestä nro 1/ 2007. Sen verran muokkailin kaavaa, että lisäsin hihansuihin resorit.

Vaatteena kangas oli yllättävän levoton, joten sitoakseni sitä jotenkin enemmän "yhteen" tein huppuun vuorin oranssista trikoosta. Hupun varmaan olisi saanut ommeltua takkiin kiinni jotenkin niin että tuo sauma olisi jäänyt huppari- ja vuorikankaiden väliin mutten kyllä jaksanut pähkiä miten, omassa käytössä tuo saumurisauma ei haittaa ;)

Semmottinen moka sattui, että hupussa kuviot eivät täsmää sauman kohdalla. Halusin nimittäin leikellä kankaan niin että jäi tarpeeksi iso palanen vielä pipoa varten, joten hupun kankaita ei ole leikattu taitteelta. Pipo syntyi vanhalla tutulla ruttupipon ohjeella jolla olen ennenkin niitä tehtaillut.
On sitten ihan matching set hupparin kanssa :D Joka muuten näyttää päällä tältä:
Esikoisesta on kehkeytynyt ihan pätevä vaatemallailukuvaaja, tämäkin kuva on siis lapsityövoimalla otettu :D




5 kommenttia:

  1. No onpa hieno! Meitsi ompeli viimeksi vetoketjun, tuota noin, ei koskaan.

    T. Ässä, joka ei tee ollenkaan kakkuja eikä käsitöitä, mutta tuli tosi iloiseksi tunnustuksestasi ja sanoistasi.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva tuo huppari ja sen kangas. Itsekin tuota taisin kattella, mutta kertyi sitten niin paljon kaikkea muuta jo listalle.. ;) Kun alaosa on yksivärinen niin ei ole ollenkaan liian levoton kuosi. Ja vetoketju meni ilmeisen hyvin :D

    Hupun sauman saa piiloon kun jättää hupun vuorikappaleita yhteen ommellessaan sinne kääntöaukon (reilun), ompelee huppukappaleet yhteen ja sitten tunkee koko hupparin sinne hupun sisään (! joo vaatii tunkemista) ja ompelee hupun alareunat oikeat puolet vastakkain yhteen niin että hupparin kaula-aukko jää niiden väliin. Kandee nuppineulata vähän ensin, että osuvat kohdilleen ja kaikki osat on oikeinpäin... ;) mutta näin jää sauma piiloon. Sitten huppari kiskotaan sieltä vuorikappaleen kääntöaukosta esiin ja kääntöaukon tikkailen käsin umpeen.

    PS. Kiitos tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän selostuksen perusteella ihan hyvä, etten lähtenyt kokeilemaan tuota piilosaumaa huppuun. Voin vaan kuvitella että hermo olisi mennyt kääntäessä ja tunkiessa ja sitten kuitenkaan ei kankaat olisi osuneet kohdilleen :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vaan kokeilemaan! Jos mie onnistun niin kuka tahansa osaa ;)

      Poista