Nyt tuli tehtyä kyllä maailman helpoin ompelus! Esikoinen nimittäin halusi tuubihuivin. Valitsi kangasjemmoista mieluisensa trikoon ja vähän otin mittoja jo olemassaolevasta tuubista ja sitten leikkasin ja saumuroin. Kokonaista yhden sauman siis, kun ei tuo trikoo tuolta reunoistaan niin kummoisesti purkaudu ;)
Trikoonjämistä olen väkerrellyt myös erilaisia hiuspantoja. Täällä on kiva ohje solmittuun pantaan. Itse tosin muokkasin ohjetta sen verran, etten ole päitä liimaillut yhteen vaan ihan vaan saumurilla ommellut sen sauman kun hiusten allehan se kuitenkin jää piiloon.
Alkuperäisessä ohjeessa kaistaleet ovat noin tuuman levyisiä mutta itse tykkään tehdä huomattavasti leveämmistä. Tuo siniturkoosi alkaa olla sitä kokoluokkaa solmun suhteen että itse tykkään eniten, harmillisesti vaan trikoo joustaa niin vähän ettei se omaan päähän mahtunut :( Oliivi-turkoosiraidallinen on viimeviikkoisen yöpaita-tunikan jämäkankaista, se venyy hyvin omaankin päähän. Spooky Nightin jämistä tein tuollaisen pötkömallisen kokeilukappaleen. Kelpasi esikoiselle sekin.
Alkukesästä virkkailemieni hippivöiden pohjalta jalostui myös pantoja:
Näitä kahta viimeistä (trikoopötkö ja kukat kuminauhalla) yhdistelemällä kokeilin tehdä myös trikoopantoja.
Trikoosta siis jonkunlevyinen kaistale joka kantataan pitkiltä sivuilta. Lyhyet sivut laskostetaan/rytätään ja ommellaan kiinni kuminauhan kanssa joka sitten on pujotettu tuollaisen trikoisen kaistaleen sisään. Treenailua vaatii vielä, että sen kuminauhanpiilotuskaistaleen saa siististi tikattua huiviin kiinni, mutta onneksi se osuus on hiusten alla piilossa muutenkin. Näihin saa kivasti jämäpaloja tuhlattua :D
Hilirimpsis! Laitoin sulle blogitunnustuksen. Mitäs oot niin taitava ja ehtivä. =)
VastaaPoistakiitos! :)
Poista