tiistai 9. elokuuta 2016

Ehtoja

Kootilta tilasin joku aika sitten kankaita.Yhdestä piti tulla legginsit ja kaksi muuta olin ajatellut Peppi-Ehtaa varten. Loppupeleissä molemmat suunnitelmat menivät plörinäksi ja kaikista kankaista tulikin perus-Ehtoja. Legginseiksi aiottua oli vain metri, joten siitä ei riittänyt kuin tällaiseen hyvin yksinkertaiseen versioon.

Kangas on kuitenkin niin kivan värikäs, että eipä se erityisiä kikkailuja kaipaakaan. Hihojen pituus määräytyi kankaan mukaan eli yhtään pidempiä siitä ei saanut. Nyt ovat jotakin 3/4 ja täyspitkien välimaastosta. Tällaiseksi viileän kesän mekoksi on kuitenkin oikein passeli.


Toista mekkoa varten oli tosiaan hihakangas erikseen, joten siihen riitti kankaita vähän työläämpäänkin versioon.

Tässä on siis kietaisuhuppu ja taskut:


Näitä kyllä molempia sovelsin sen verran, että huppu ei ole vuoritettu (koska halusin säästää hihakankaan lopun muuhun ;) ) vaan kantattu reunastaan resorilla ja taskutkaan eivät ole erilliset pussit vaan ainoastaan yksinkertainen taskupussi ommeltu koristeompeleella etukappaleelle kiinni. Tästä tuli kyllä aivan ihana ja kaikessa värikkyydessään todellinen hyvänmielen mekko!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti