lauantai 4. lokakuuta 2014

Salainen Jouluystävä 2014

Tänäkin vuonna osallistuin Salaiseen Jouluystävään. Aikaisempina vuosina pakettivaihtoa vetänyt Joulureki-blogi lopetti, mutta onneksi vaihdolle löytyi uusi vetäjä Kohti Joulua -blogista. Eilen sitten postilaatikosta löytyi pakettikortti ja kävin pikimmiten lähikaupasta noutamassa paketin. Sieltä paljastui tällaista ihanaa:

Paketissa oli siis maustettua valkoisen ja vihreän teen sekoitusta. Mausteena oli mm. puolukkaa, mikä kuulostaa tosi hyvältä! Syksyflunssa koittaa iskeä päälle, joten mikäs ihanampaa kuin koittaa taltuttaa sitä kuumalla teekupposella. Lisäksi oli pakkaus lämpökynttilöitä, joiden aika alkaa juuri olla käsillä kun illat senkun pimenevät. Ja ihanasti oli huomioitu meidän lapsetkin eli kolmantena paketissa oli minimuffinssivuoka ja ohjekirja. Veikkaisin että vuokaa voisi käyttää myös tryffelien tmv. valmistukseen eli täytyy testata toimisiko siinäkin käytössä.

Kiitos salaiselleni kivasta syksyn piristyksestä! :)

4 kommenttia:

  1. Ihana paketti ja ihanaa että lapsiakin huomioitu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva paketti. Ja nyt kun olen tuota teetä maistanut niin täytyy sitä kehua: on hurjan hyvää! Olen lipittänyt sitä joka päivä pussin avaamisen jälkeen :)

      Poista
  2. Kiva paketti. Täälläkin kärsitään flunssasta ja juuri hörpin hyvää maustettua teetä. Ei muuta kuin pannu porisemaan ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista