lauantai 30. tammikuuta 2016

Jämäpaloista käärmeeksi

Kankaaton tammikuu päättyy aika täydellisesti kuukauden teemaan sopivaan ompelukseen. Tavoitteena kun oli ommella vanhoja varastoja eikä ostaa uutta, niin paljon tätä vanhempia jemmoja ei minulta taida löytyäkään. Kaivelin nimittäin jämäkangaslaatikkoani ja kaikki vihreäsävyiset kankaat pääsivät käyttöön. Niistä syntyi tällainen:

Tässä on trikoota, velouria ja joustofroteeta, taisipa joku palanen olla joustocollegeakin. Ensin ompelin palaset yhteen pitkäksi kaistaleeksi ja sitten taitoin kaistaleen keskeltä kahtia ja ompelin piiiiiitkän "mahasauman". Matosella on pituutta karvan alle 5 metriä, tässä demonstraatiota koosta:


Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi ehkä kannattanut tehdä kaksi reilu parimetristä käärmettä... Mahaansa matonen hotki kaikki jemmassa olleet leikkuujätteet, joita oli varmaan puolitoista muovikassillista. Eikä se edes riittänyt vaan piti lisäksi laittaa vielä täytevanua jonkun verran. Huvikseni punnitsin käärmeen tänään ja se painoi kutakuinkin 7,5 kiloa! Kieli on punaoranssin trikoon palanen ja silmiksi löysin isot napit:

Vähän on vielä auki, mistä tämä matonen löytää kodin. Kuopus kovasti siihen tykästyi ja sanoi halailevansa sitä jos iskee halipula. Mutta onhan tuo melkoinen tilasyöppö eli voi olla, että koitan tarjotella sitä lasten päiväkodille tai koululle löhötyynyksi... Jos heillä olisi tilaa käärmes majoittaa. Ensimmäinen ajatus (ennen kuin aloin ommella) oli laittaa tämä päiväkodin kevätarpajaisiin voitoksi, mutta tuli ehkä vähän turhan iso arpajaispalkinnoksi :D

Kangasmenekki oli mukavat 1,3m ja leikkuujätteet tosiaan vielä lisäksi eli ompeluhuone siistiytyi ihan kummasti tämän projektin myötä.



3 kommenttia:

  1. Ihana!!!!! Toinen tyttäreni on käärmefani, no onhan meillä lemmikkinäkin käärme :) Hänellä on n. 3-metrinen pehmokäärme, siitä ei luovu. Täytyypä näyttää tuo sinun tekemä, ihastuu varmasti.
    Päiväkoti tai iltapäiväkerho voisi olla hyvä lahjoituskohde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tämä matonen jäädä silti meille asumaan. Kuopus nimittäin ehti sen jo nimetä. Se on nyt Sisi ja on pari yötä majaillut kuopuksen sängyssä unikaverina. Aivan huimat jutut tulee kuopukselta, mitä Sisi on tehnyt tai puhunut tai muuta, hulvatonta! :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista