torstai 14. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset sukat

Eilisiltana valmistui vuoden 2016 ensimmäinen sukkapari. Tänä vuonna tavoitteena on neuloa villasukkakalenterista kaikki sukat ja lisäksi sitten sen verran mitä nyt sattuu ehtimään. Tämä ensimmäinen pari ei ollut sukkakalenterista vaan Novitan uusimmasta sukkalehdestä. Mallin nimi on Kumpulat.

Sukat on neulottu Nalle-langasta. Pohjavärinä on luonnonvalkoinen ja "kummut" tai "kennot" Nalle Taika -lankaa. Joustimessa puikot nro 2,5 ja muuten koko 3. Silmukoita oli ihan ohjeen mukaan, mutten nyt kuollakseni muista paljonko. 48 ehkä? Tässä lähikuvaa pinnasta.

Lähikuvasta näkyy, että myös kantapää on tehty vähän koristeellisemmin. Kantapääneuleessa toistui aina 4 kerroksen välein samat neulomiset ja nostamiset ja täytyy sanoa, että itselle oli vähän liikaa muistettavaa, että missä kerroksella millonkin olin menossa. Saati sitten kun kavennusten kohdalla piti yrittää muistaa vielä huomioida kavennettavien silmukoiden vaikutus. Mutta eiköhän tuosta ihan ok tullut, ainakaan pahasti ei omaan silmään pistä virheet ;) Ja sovituskuvaa toki myös:

Nyt on jo puikoilla seuraava malli samaisesta sukkalehdestä. Onneksi mies osti minulle ison kasan 7 Veljestä ja Nallea, niin nyt on mistä puikotella :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti