keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän salainen vaatevaihto 2015

Tänäkin vuonna sorruin osallistumaan salaiseen vaatevaihtoon. Tällä kertaa hommasta tuli melkoinen tuskien taival. Homma alkoi siitä, että vein saumurin huoltoon juuri kun ompeluaika alkoi. Onneksi aikaa oli useampi viikko, joten työ ei huoltokatkoon kaatunut. Seuraava ongelma oli kaavan ja kankaiden valinta. Vastaanottajan värimaku oli "musta ja harmaa", joita sattuneesta syystä omista varastoistani ei löytynyt käytännössä ollenkaan. Eli seuraavaksi kangasostoksille ja sitten jännättiin sitä, miten äkkiä kankaat tulisivat. Tilasin kankaat Nappinjalta ja toimitus oli kyllä tosi nopea. Tuo Pikkukivet-trikoo oli omaan silmääni tosi ihanaa, mutten oikein osannut ajatella, mitä siitä itselleni tekisin, joten tein salaiselle. Kaavojen piirtäminen on inhottavaa puuhaa, mutta ratkaisin homman lopulta niin, että otin käyttöön Ruskamekon kaavan ilman saumanvaroja. Se kun oli hyvin lähellä vastaanottajan mittoja sellaisenaan. Paitsi että kangas ei riittänyt hihoihin. Ja onhan pelkkä mekko aika tylsä, joten jotain yksityiskohtaa piti vielä keksiä lisäksi. Jossa mentiin taas omien taitojen rajoille, että purkamiselta ei vältytty, mutta tässä on lopputulos:

Kauluksen jätin pois ja kanttasin pääntien framilonin avulla. Näin jälkikäteen ajateltuna huppu olisi ollut kiva niin ei näyttäisi niin yöpaidalta. Mutta kuten sanottua: kangas ei riittänyt. Hihojen lyhyyden ratkaisin resoreilla. Helmassa on kuminauhakuja. Onneksi väkertelin mekkoon taskut, sillä muuten tästä olisi kyllä tullut yöpaita. Tässä lähikuva taskusta:

Taskupussi on siis musta ja se on ommeltu kiinni mekon etukappaleeseen. Ihan en saanut niin tasaista tikkiä aikaiseksi kuin olisin halunnut, mutta toivottavasti tuo ei vastaanottajan silmää liikaa häiritse. Taskupussin leikkasin Moira-housujen kaavalla. Etukappaleesta puolestaan silpaisin pienen, suunnilleen puoliympyrän muotoisen palasen pois, niin että taskupussin musta kangas vähän näkyy. Taskun reuna on kantattu mustalla resorilla. Tästä kuvasta ei kamalan hyvin erotu, mutta siis resori on ehkä noin sentin levyinen ja muu näkyvä musta on sitä taskupussia. Vaikka toteutus ei ihan 100-prosenttisesti onnistunutkaan, niin tykkään kyllä tuosta taskuideasta ja aion kokeilla tehdä vastaavia itselleni kunhan sopiva kangas osuu kohdalle. Tälläkin kertaa vaihdon ohjeisiin kuului, että yhden isomman ompeluksen lisäksi salaiselle ystävälle ommellaan myös yksi pienempi ompelus ja sellaiseksi valitsin tuubihuivin.

Ohje tähän löytyy täältä. Tarvitaan vain 2 kappaletta 40x150-senttisiä trikoopalasia, jotka letitetään osan matkaa keskenään. Tällainen setti siis yhteensä:

Itse puolestani sain tällaisen setin:

Paidan jippona on toisen sivusauman rypytys, josta tulee tuollainen hauska "kierre-efekti" etukappaleelle. Lisäksi sain samasta kankaasta olevan tuubihuivin, joka oli päällystetty mustalla bling-bling-pitsillä. Paidan pinkki on justiin sopivan voimakas omaan makuuni ja kangas on todella ihanan pehmeää. Kiitokset salaiselle tosi mieluisesta ylläripaketista. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti