sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Ihan hiljaa -villasukat

Loppuvuodesta ostin Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjan, mutta aika hitaasti on projektit edenneet sen osalta. Yhden mallin ainoastaan sain neulottua viime vuoden puolella. Nyt sitten tammikuun alkupäivinä valmistui seuraava malli, nimeltään Ihan hiljaa.



Nämä on neulottu 7 Veljestä -langalla ja koon 3 puikoilla. Normaalisti neulon Seiskaveikkaa 3,5 puikoilla, mutta sukat piti tehdä kokoon 36 ja ajattelin, että isommilla puikoilla tulee auttamatta liian isot kun ohjeen pienempi koko oli 37. Ja niin olisi todella tullutkin, sillä nytkin jouduin jättämään jalkaterästä 12 krs pois ja vähän soveltamaan kärkikavennuksia.. Tässä lähikuvaa:

Pikkuisen näkyy kuvassa myös joululahjaksi saamani Woodicon puiset sukkaplokit. Mies oli tilannut minulle kaikki 4 kokoa, joten jatkossa voin sitten plokkailla kaikki sukat puisilla ihanuuksilla. Tämä pienin koko on 35-37. Sitten sovituskuvia:

Sukat on neulottu peilikuviksi ja täytyy sanoa, että en ole nyt varma ovatko ne oikeissa vai väärissä jaloissa. Pitää ennen saajalleen toimittamista tarkistaa kumpi sukka menee kumpaan jalkaan ja ommella toiseen jokin pieni merkki tunnisteeksi :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti