torstai 4. toukokuuta 2017

Kampalankaa kaverilta

Joskus viime syksynä ostin kaverilta kampalankaa, jonka hän oli itse värjännyt. Sukkiin lanka ei sopinut, joten piti keksiä siitä jotakin muuta. Aikani Ravelrya kaivelin ja lopulta puikoille päätyi kaulaliina.


Mallin nimi on Double Helix Scarf ja nimi tulee tuosta keskellä huivia olevasta DNA:n kaksoiskierrettä jäljittelevästä palmikosta. Ohje löytyy täältä. Puikot tähän oli itselläni kokoa 3,5 ja silmukoita oli ohjeen mukaiset 40. Huivi on melkoisen pitkä. Palmikoita on molemmissa päissä ja keskellä huivia (ns. niskan takana jos tätä käyttää kieputtamatta) on joustinneuletta. Lankaa meni vajaa 1,5 vyyhtiä. Ja kun lanka oli käsinvärjättyä niin siinä kävi näin:

Vyyhdit olivat siis ihan selvästi eriväriset ja vaihtumiskohta erottuu täysin. Jos olisin tämän tajunnut alunperin, niin olisin neulonut molempia lankoja yhtä aikaa, mutta en todellakaan jaksanut enää alkaa purkamaan kun "virheen" huomasin. Onneksi tämä on omaan käyttöön menossa, joten ei värivirheet haittaa. Sovituskuvasta näkyy pituus hyvin, riittää pyöritellä kaulan ympäri parikin kertaa.



Jälkimmäisestä vyyhdistä jäi vielä lankaa ja siitä ajattelin riittävän pipoon. Ja hyvin riittikin.

Pipon ohje löytyy Ravelrysta täältä ja sen neuloin pyöröpuikolla (ehkä 4 tai 4,5 kokona?). Tämä oli todella kiva ja nopea työ ja palmikkomallinkin oppi helposti ulkoa. 6 kerroksen mallikerta toistuu palmikossa koko ajan.


Harmillisesti lankaa vieläkin jäi, mutta en verran pieni nötterö, että siitä ei riitä oikein mihinkään varsinaiseen työhön. Mihin voisi upottaa vajaat 20g värikästä kampalankaa?




2 kommenttia:

  1. Mun piti ihan googlata, mitä on kampalanka. Nytpä tiedän senkin! :D Täytyy varmaan tutustua herkkähipiäisenä tähän kampalankojen maailmaan joskus. Kaunis huivi ja aivan ihana pipo "värivirheestä" huolimatta. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin ekaa kertaa tällaisesta neuloin, mutta mukava oli neuloa ja toivottavasti käyttääkin.

      Poista