lauantai 25. helmikuuta 2017

Kerrosrivinousua

Sukkia, sukkia. Tarkoitus oli tehdä itselle, mutta en vielä halunnut aloittaa, koska se lanka on varattu maaliskuun Väriterapia-haastepostaukseen, joten piti keksiä jotain muuta. Siksak-kuvio jostain syystä tuntuu nyt iskevän, joten sillä mentiin.

Kerrosrivinousua olen tehnyt aiemminkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa tein muuta kuin suoria rivejä. Ohje näihin siksakeihin löytyy Teppanan blogista ja blogista löytyi kaavio "molemmin päin" eli sukissa on tuo siksak eri reunoilla, siksi ylemmässä sukassa ei sitä näy, koska kuvio jää täältä katsottuna sukan alle. Tässä lähikuvaa:

Lankana jälleen Nalle ja puikot kokoa 3. Päälankana on Nalle Garden ja siihen lisäsin nostettujen silmukoiden väriksi luonnonvalkoisen, joka maastoutuu Gardenin valkoisen kanssa täysin eli hauskasti tulee leveät valkoiset raidat ja sitten niiden välissä kapeampia pinkkejä, joiden välissä yhden kerroksen luonnonvalkoiset raidat. Näistä tuli kyllä melkoisen karkkisukat: itselle mieleen tulee ne punavalkoiset minttukarkit.




Molempia lankoja jäi vielä, joten voi olla, että teen kuopukselle tällä väriyhdistelmällä sukat ensi talvea varten odottamaan. Nämä karkit matkaavat toiselle puolelle Suomea käyttäjälle, joka tykkää hempeistä sukista :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti