lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuosi väriterapiaa: punainen tammikuu

Tässäpä nyt Vuosi väriterapiaa -haasteen ensimmäinen postaus. Tammikuulle valitsin väriksi punaisen. En siksi, että tammikuu jotenkin olisi mielestäni punainen kuukausi (ennemminkin punainen on joulun ja joulukuun väri) vaan siksi, että tiesin  punaista ompelevani. Tammikuun haasteeseen syntyi huppari/ paita:

Punainen ei koskaan ole ollut erityinen suosikki, joskaan ei inhokkinikaan. Lapsena kyllä eniten käytin sinistä, mutta vanhempana punaisetkin vaatteet ovat kelvanneet vaatevarastoon ja varsinkin mustan parina punainen toimii loistavasti. Nyt mennään kuitenkin punavalkoisella yhdistelmällä. Molemmat kankaat ostin loppusyksystä netin kangaskirppikseltä ja jo silloin tiesin, että niistä tulee jotakin yhdessä: kumpikaan ei yksin olisi itselleni vaatteeksi riittänyt. Nyt on sitten etu- ja takakappaleet Jemmaa ja hihat ja huppu lankakeriä. Kaavana on sama lahjaksi saatu luottopaitakaava, jolla useimmat paitani ompelen. Tällä kertaa lisäsin helmaan pituutta reilusti ja rypytin sitten sivuja framilonilla kurttuun.

Vähän pelkäsin kohdistusten kanssa (kun kohdistuvaraa ei oikeastaan ollut, kangasta ei paljon jäänyt yli eli pakko oli vaan tällätä kaavat kankaalle ja saksia), että osuvatko taskut justiin rintojen kohdalle, mutta onneksi jäävät tuonne vähän ylemmäs eikä ihan tissitaskuiksi/ riipputisseiksi :D Tässä vielä sivukuvaa, niin näkyy huppukin ja myös sivusauman rypytykset vähän paremmin:

Ihan parhaalla tavalla rypytys ei toimi kuosikankaassa verrattuna miltä yksivärisessä näyttäisi, mutta ei tuo itseäni häiritsekään. Mustien leggingsien kanssa tosi kiva käyttövaate tästä :)


10 kommenttia:

  1. Tosi mahtava huppari,hupparit on minun suosikkeja:D.Kiva tässä haasteessa, kun saa olla monella tekniikalla tehtyjä töitä.Minullakin oli tammikuun värinä (tumman)punainen ja neuloin myssyn mukulalle.Helmikuuksi valitsin mustan-ei kyllä mitään hajua miksi niin synkkä väri;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on tosiaan kivaa, että tulee niin erilaisia töitä. Itsekin helmikuussa meinaan neuloa.

      Poista
  2. Ihana huppari, hauskat kankaat! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo lankakeräkangas varsinkin miellyttää neulootikkoa :D

      Poista
  3. Ihana huppari! Mukavasti yhdistetty kaksi eri kuosia samassa työssä. :)

    VastaaPoista