keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vähän sinne päin Rhombukset

Neulomukset ovat edistyneet aika hitaasti kun olen lähinnä ommellut viime aikoina. Nyt kuitenkin vihdoin valmistui toinen pari Cookie A:n uuden kirjan ohjeella, mallin nimi on Rhombus. Pintaneuleille tyypilliseen tapaan kuvio ei oikein käy ilmi jos sukat eivät ole jalassa.


Lähinnä otin sukkien ohjeesta vain varren mallineuleen ja sovelsin loppusukan itse. Oikeassa ohjeessa silmukoita olisi ollut peräti 70 pienemmässä koossa joten jätin yhden mallikerran pois ja pääsin suht järkevään silmukkamäärään. Näissä sukissa siis silmukoita 56 ja puikot nro3, lankana Nalle. Yhden mallikerran puutos aiheutti tietenkin sen, että jalkaterää varten tehty neuleohje ei silmukkamäärältään olisi mitenkään järkevästi osunut kohdilleen joten jatkoin vain varren ohjeen perusteella jalkateränkin.

Lehtimäiset kuviot ovat hurjan kivat, mutta toki ohuemmasta langasta tehtynä mallikertoja olisi sukkaan mahtunut useampia ja köynnösvaikutelmakin siten selkeämpi. Itse ajattelin että varren ohjetta voisi hyvin soveltaa säärystimiin, jolloin köynnösmäisyys kävisi paremmin ilmi kun "varsi" on pidempi. Näiden sukkien varren pituutta (tai paremminkin lyhyyttä) sääteli osaltaan myös se, että 100g kerästä piti saada molemmat sukat valmiiksi asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti