Pääsinpä vihdoin vauhtiin lapsille syksyksi luvattujen vaatteiden kanssa. Kankaat oli tilattu jo huhti-toukokuussa mutta näin kauan kesti päästä ompelupuuhiin. Vähän pelkäsin miten esikoisen paitakankaan kanssa käy kun en tilatessa jotenkin ajatellut että pitkähihaiseen ei yksi leveys kangasta todennäköisesti riitä. Onneksi löysin Ottobresta kapean paitakaavan (kun lapsikin on laiha), joten kangas riitti kuin riittikin!
Kaava on (muistaakseni) lehdestä 1/2009. Sen verran sitä muuttelin että tein hihansuihkin framilonilla rypytykset. Kovin hyvin eivät kyllä tässä kuvassa näy, ehkä himpun paremmin erottuvat silloin kun paita on päällä.
Meinasin kokeilla rypytystä pääntiehenkin (onkos se singoalla sitten nimeltään?) mutta en ollut varma tarvittaisiinko siihen jotenkin enemmän saumanvaroja tmv. joten tavallisella resoripääntiellä mentiin. Käyttäjä oli tyytyväinen ja paita istuu justiin passelisti!
Samasta lehdestä löytyi myös Saimi-niminen housumalli. Tai lähinnä leggingsit ne mallikuvassa olivat. Sillä kaavalla huristelin neidille myös housut.
Lahkeensuissa on pitkät resorit joita voi käyttää taitettuina tai suorina, antavat kivasti lisää käyttöikää kun lahkeen pituutta voi säädellä.
Kangas on aika kirjavaa ja pelkäsin että olisi housuina liian levoton, mutta kerran lapsi itse sen valitsi ja halusi niin sillä mentiin. Ja itse asiassa päällä housut eivät ole yhtään liian levottomat, liekö nuo yksiväriset resorit kokonaiskuvaa rauhoittavat? Ja vaikka lehden kuvien mukaan leggingsejä kuvittelin ompelevani niin oma lapsi on niin laiha että kyllä niistä ihan housut tuli.
Ja itse asiassa juuri sopivan kapeat housut tuolla kaavalla tuli, joten taidan käyttää samaa kaavaa myös poikien housuihin. Alunperin ajattelin ettei pojille voi leggingsejä ommella mutta meidän laihoille lapsille leggingsit onkin ihan normihousut! :D Esikoisen kangasta jäi vielä sen verran jäljelle, että siitä saanee neidille vielä hameen jos onnistun jostain yksinkertaisen hamekaavan löytämään.
Mun serkku ainakin ompelee pojalleen housut juuri tuolla saimin kaavalla ja itsekin meinasin sillä Einolle housuja ommella, kun jotenkin sellaisia helppoja housukaavoja on kovin vähän tarjolla.
VastaaPoistatuo on kyllä totta että malli oli älyttömän helppo kun on pelkät sisäsaumat + haarasauma. plus itse tykkään resoreiden avulla tulevasta kasvunvarasta. näitä syntyy varmasti lisää :)
VastaaPoista