Niinhän siinä kävi, että ennen kuin läheskään kaikki ompelukset ehtivät valmiiksi syntyi taas yksi pari sukkia! Tämäkin on samasta Cookie A:n kirjasta, mistä edellisenkin sukkaparin ohje löytyi. Tämä ei kyllä ole se uusi pari johon viittasin siinä postauksessa. Kokeilin ensin mallia glynis, mutta joko tein jotain väärin tai sitten malli ei toimi pienemmällä silmukkamäärällä, sillä siitä tuli paljon tylsemmän näköinen kuin kirjan kuvissa.. Joten eikun purkamaan ja puikoille kai-mei. Tämä malli onnistui mielestäni paremmin, vaikka silmukkamäärää tässäkin rukkasin rajusti.
Lankana 7 Veljestä ja puikot 3,5. Silmukoita oli 48 joista tuo kuvio vie 15. Sukkien "jippo" on sivulta päälle kiertyvä pitsikuvio, sukat ovat toistensa peilikuvat.
Alkuun ajattelin että vähän tyhmä juttu oli neuloa tällaiset reikäiset sukat paksusta langasta, kun kyllähän villasukkien tehtävä olisi lämmittää. Kirjan kuvassakin sukat oli paljaissa jaloissa eli tavallaan kesäsukat ohuesta langasta neulottuna. Mutta itse asiassa sukkisten tai sukkien päällä tuo reikäkuvio pääsee vielä enemmän edukseen kuin paljaassa jalassa eli toimii oikein hyvin näinkin. Voi sitten fiiliksen mukaan vilauttaa pitsin läpi pirteämpääkin väriä kuin mustaa ;)
Lisäksi "välityönä" virkkasin esikoiselle vyön. Siihen ohje löytyi Näppärät näpit -kirjasta. Koukku oli 3,5 ja lankana joku jämäkorin lanka. Samasta virkkasin keväällä rannekoruja. Vieläkin sitä jäi, joten saas nähdä pitääkö noita vöitä tehdä useampikin?
Napitkin on itsetehdyt, polymeerimassasta muovailtu. Nämä tosin ystävän askaroimat kun esikoinen tykästyi näiden kuvioon enemmän kuin minun omiin nappitekeleisiin.
Vyö sopii neidin farkkujen nappien väreihin ihan yksi-yhteen! Ja kuten kuvasta näkyy, alkuviikosta valmistunut trikoopaita on ahkerassa käytössä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti