maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäissukat

Niina Laitinen järjesti taas yhteisneulontaprojektin. Tällä kertaa sukat kulkivat Taimitarhan pääsiäissukkien nimellä. Facebookissa on Taimitarha-ryhmä, johon päivittäin tuli yhden kuvioraidan ohje ja eilen ilmestyi viimeinen pätkä. Itse neuloin tällä kertaa vain yhtä sukkaa kerrallaan eli kun eilisaamuna ensimmäisestä sukasta vapautuivat puikot niin pääsin aloittamaan paria. Tänään sekin kuitenkin jo valmistui.

Näistä tuli aika värikkäät :D Tällä kertaa ohje menikin niin, että valkoinen toimi kuviovärinä ja kuvioiden pohjat olivat värilliset, kun aikaisemmissa ohjeissa valkoinen on ollut pohjaväri ja sitten kuviot ovat olleet värikkäät. Kuten kuvasta näkyy, itse aloitin valkoisella pohjavärillä, mutta kukkaraidan jälkeen tuli lampaat, jotka ehdottomasti halusin nimenomaan valkoisina eli siinä vaiheessa piti vaihtaa langat toisin päin. Tuolloin päädyin purkamaan kukat ja aloittamaan jo siinä vaiheessa värillisellä pohjalla. Lankana näissäkin sukissa on 7 Veljestä ja puikot kokoa 3,5. En tiedä johtuuko siitä, että käytin langanohjainta vai mistä, mutta näistä tuli kyllä omiin jalkoihin liian tiukat. Normaalisti näistä Niinan ohjeista on aina tullut annettua koko vastaavat leveyden puolesta.. Mutta aiemmin olen neulonut ilman ohjeinta. Pitää jatkaa kokeiluja. Tässä lähikuvaa sukasta: raidoissa on kukkie lisäksi lampaita, pupuja ja tipuja :)

Vaikka sukat eivät omiin jalkoihin mahdukaan, niin löytyi perheestä onneksi suunnilleen sopivajalkainen sovittaja. Esikoiselle sukat ovat leveyden puolesta juuri passelit, pituutta tuli pikkuisen liikaa hänelle.



Hauska projekti ja tähän sai sopivasti myös jämälankoja upotettua jonkin verran. Pitäisiköhän kokeilla toinen pari vielä eri väriyhdistelmällä ja vaikka lasten koossa?



2 kommenttia:

  1. Hauskat värivalinnat sinullakin! :D Ja joo, mulla ihan sama juttu, tuli hämmentävän tiukkaa, vaikka tosiaan Nipin ohjeilla aina ennen on tullut just sopivaa. Mutta paksu lanka ja kirjoneule on aina vähän kinkkinen juttu, ja isohkoja kuvioita kun koittaa nätisti vääntää, niin se sitten saattaapi tiukentua huomaamatta. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muuten tosiaan olla tuo kuvioiden kokokin mikä vaikuttaa tiukkuuteen. Kun on pitkiä langanjuoksuja niin varmaan helpommin kiristää niitä verrattuna 2-4 silmukan pituisiin..

      Poista