lauantai 15. huhtikuuta 2017

Sukkakalenteri loppusuoralla: Falls

Kaivelin lankavarastojani ja lähinnä Nallea oli sen verran paljon, että riittäisi kokonaiseen sukkapariin. Missiona oli siis etsiä Nallelle sopiva sukkaohje. Tämän vuoden kalenterista oli neulomatta vielä syyskuun Falls-malli, joten sen laitoin puikoille.

Tasokuvassa ei malli erotu sitten yhtään. Jippona on sukan keskellä kulkevat "putoukset"/ joet/ miksi kukin ne tulkitseekaan. Tällaiset siis:

Lankana on siis Nalle ja puikot kokoa 3. Sukat neulotaan toistensa peilikuviksi, niin että kiemurtelut alkavat eri reunasta. Lähikuvassa erottuvat paremmin:

Mukava malli neuloa ja ohje oli taas äärimmäisen selkeä (kuten Niinan ohjeet aina ovat). Nyt ei sitten olekaan kalenterista neulomatta kuin neljä mallia (tai oikeastaan kolme, koska marraskuun mallin olen neulonut joskus jo aikoinaan) eli loppusuoralla mennään sen suhteen. Ensin pitää kyllä ostaa lisää 7 Veljestä lankaa, sillä mitään yksittäistä väriä ei enää ole tarpeeksi että saisin heinäkuun mallin tehtyä.. Jämäjemmoja kyllä on ihan riittämiin, eli josko jämälankaprojekteja ensin ennen kuin suuntaan uutta lankaan ostamaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti