keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Sukkia ilman ohjeita

Tuttu laittoi minulle kuvat sukista ja kysymyksen, osaisinko neuloa heidän perheeseensä samanlaiset. Sen verran selkeät kuvat olivat, että kuvion silmukkamäärät pystyi sen perusteella laskemaan, joten lupauduin hommaan. Tällaisia sitten syntyi:


Ylemmissä lankana on 7 Veljestä ja puikot 3,5. Silmukoita varsissa taitaa olla 14 per puikko ja kantapään jälkeen sitten 12 per puikko. Ensimmäistä kertaa tein näihin nirkkoreunuksen ja sehän olikin itse asiassa helpompi kuin olin kuvitellutkaan.

Ensin 4 kerrosta sileää neulosta
5. kerroksella *2o yhteen lk* koko kerroksen ajan
ja sitten taas 4 kerrosta sileää, jonka jälkeen reunus taitetaan kaksin kerroin
Kymmenes kerros neulotaan niin, että poimitaan vasemmalle puikolle aloitusreunasta aina yksi silmukka ja neulotaan se puikon ensimmäisen silmukan kanssa oikein yhteen. Ja tätä toistetaan koko kerroksen ajan. Halutessaan nirkon voi jättää kääntämättä tässä vaiheessa ja ommella sen käsin siinä vaiheessa kun sukka on muuten valmis.

Tässä lähikuvaa nirkoista:


Pääkallosukat puolestaan on neulottu Nalle-langasta koon 3 puikoilla. Varsissa on 16 silmukkaa per puikko ja siitä sitten kavenneltu kantapäähän mennessä pois 2s per puikko. Tässä lähikuvaa kalloista:

Itse piirsin näihin mallin siis ihan tutun laittamasta kuvasta, mutta ettei muiden tarvitse nähdä samaa vaivaa, voitte napata valmiin mallikuvan tästä:

Tuossa on reunustettuna 10 silmukan pätkä, mutta itse tein loppujen lopuksi kallon 9 silmukan levyisenä eli vasemmassa laidassa vain 1s pohjavärillä. Näin kalloja mahtui varteen justiinsa 7 kappaletta vierekkäin. Harmaa lanka riitti juuri ja juuri, yhden kerän sitä tätä projektia varten ostin. Taidan laittaa loppunyttyrän sukkien kanssa samaan pakettiin parsinlangaksi. Loppuun vielä sovituskuvia:


Sopivasti lokakuun väreinä Hommahuoneen värihaasteessa ovat musta ja harmaa, joten osuvat siihenkin oivasti. Ommellakin olisi tarkoitus sekä mustaa että harmaata, mutta noinkohan ehdin tämän kuun aikana? Näillä muuten täyttyi tämän vuoden sukkatavoite. Nyt on 53 paria tehtynä ja ainakin 3 paria olisi tarkoitus tälle vuodelle vielä pistellä. Siitä olisi tietysti enää lyhyt matka 60 pariin, mutta saas nähdä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti