keskiviikko 23. joulukuuta 2015

January Socks

Tilasin ensi vuodelle sukkakalenterin Ravelrysta. Seinäkalenterissa on joka kuun kohdalla erilaiset sukat ja kalenterin lisäksi mukaan tulivat toki myös ohjeet sukkiin. Kaikki mallit ovat Niina Laitisen suunnittelemia. Tarkoitus olisi suunnilleen joka kuussa aina sen kuukauden sukat saada neulottua, mutta nyt otin jo vähän varaslähtöä. Tammikuun sukat nimittäin valmistuivat jo!

Näin kuvattuna eivät näytä kummoisilta, mutta kun sukat vetää jalkaa niin kuvio pääsee edukseen:


Lankana näissä on 7 Veljestä ja puikot nro 3. Tein sukat täsmälleen ohjeen mukaan ja niistä tuli juuri omaan jalkaani passelit. Kuvio saattaa näyttää monimutkaiselta, mutta on itse asiassa niin helppo, että parin mallikerran jälkeen sen oppi ulkoa, joten ohjetta ei tarvinnut tuijotella koko aikaa, mikä on aina plussaa. Tämä oli pari nro 47 tälle vuodelle. Yksi pari ainakin vielä valmistuu, mutta ihan ei pari per viikko tahtiin päästy. Ja nyt on päällä virkkausinto, joten voi olla ettei päästä ensi vuonnakaan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti