perjantai 29. toukokuuta 2020

Lapaset ja kynsikkäät, 2-in-1

Joskus opiskeluaikoina neuloin kynsikkäitä joissa oli sormien päälle vedettävä lapasosa. Kuopus oli joskus ne meidän lapaskorissa nähnyt ja ilmoitti tarvitsevansa samanlaiset. Ohjeet olivat tarkat ja langat lapsi myös valitsi itse ja äidille jäi toteutus. Ihan peruskäsineet ei kelvanneetkaan vaan niissä piti olla pöllöt. Vähän googlettelin ja lopulta päädyin tähän ohjeeseen. Ainoa ongelma oli, että ohjeet käsineet on neulottu tasona 2 puikolla ja itse tietenkin neuloin suljettuna neuleena sukkapuikoilla eli jouduin olemaan tarkkana, että käänsin nurjien kerrosten ohjeistukset oikein. Valmista tuli aika nopeastikin:


Lanka on Nallea ja puikot resoreissa koko 2,5 ja muuten koko 3. Näin sain ohjeenmukaisilla silmukkamäärillä lapsen käsiin sopivat. Kun ensin olin neulonut kynsikkäät, poimin virkkuukoukulla silmukat ja neuloin lapasosan. Se tuppaa resorista huolimatta vähän nousemaan, joten tehtiin vielä lenksut ja napit kiinnittämistä varten. Selkäpuolelta ei välttämättä arvaa ettei kyseessä ole peruslapaset, mutta kämmenpuolelta kyllä :)



Lapasia voi siis käyttää lämpimällä kelillä läpät auki...


...ja kylmemmillä keleillä napitetaan lapaset kiinni.


Lankaa meni yhteensä n. 30g eli todellinen pikkunyttyröiden jämälankaprojekti tämä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti