perjantai 23. joulukuuta 2016

Taimitarhan joulukalenterisukat

Tänäkin vuonna osallistuin Taimitarhan joulukalenterisukkien neulomiseen. Ensimmäinen joulukuuta aloitettiin ja tänään sukat valmistuivat. Tänä vuonna kalenterissa oli ohje kirjoneulesukkien lisäksi pitsipalmikkosukkiin, mutta ne ovat vielä kesken, koska niitä neuloin vain yhtä sukkaa kerralla. Kirjoneulesukat sen sijaan tein molemmat yhtä aikaa eli näitä on jo koko pari valmis!

Väreiksi valitsin ei-niin-jouluiset valkoisen ja siniharmaan. Tuli omasta mielestäni oikein kauniit näinkin. Lanka on 7 Veljestä ja puikot jälleen 3,5. Sukan reunassa on palmikkojoustin.

Tuo sydänkuvio on niin kaunis, että se on pakko ottaa käyttöön jossakin muissakin sukissa joskus. Tässä lähikuvaa teräosan kuvioista.

Sovituskuvia oli aika hankala ottaa. Polvisukat ovat nämä siis eli tuntuu, että kuva on aina epätarkka joko varresta tai terästä..



Seuraava yhteisneulontaprojekti on tulossa jo ystävänpäiväksi ja sen neulominen alkaa jo tammikuun puolella. Kuukauden verran tai ehkä vajaakin siis enää odoteltavaa, että pääsee taas uusien kirjoneulepolvisukkien pariin!




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Mie jo pähkäile mitä värejä niihin ystävänpäiväsukkiin käytän :)

      Poista