maanantai 16. kesäkuuta 2014

Salainen kesävaatevaihto

Minä se en ikinä opi, vaan taas huomasin osallistuneeni salaiseen vaatevaihtoon. Tällä kertaa homma oli vielä astetta vaativampi, sillä lapsen sijaan lupauduin ompelemaan aikuiselle (taka-ajatuksena toki, että kun ompelen aikuiselle niin saan myös vaihdossa aikuisen kesävaatetta eli jotakin kivaa itselleni ;) ). On muuten ihan hurjan hankalaa ommella toiselle kun ei pääse sovittamaan vaan pitää pelkkien mittojen perusteella koittaa passailla! Tällaiset kuitenkin syntyivät:



"Kietaisumekon" jippo on siinä, että se on oikeasti yksiolkaiminen:

Samasta kankaasta on ommeltu lisäksi yksiolkaiminen toppi, ja jos sen kiskaisee mekon päälle, syntyy vaikutelma kietaisumekosta. Mekkoa ja toppi pystyy toki käyttämään myös erikseen. ;) Ohje tähän löytyy Suuresta Käsityölehdestä 5-6/2012. Kaavat piirsin koossa 40, mutta hivenen muokkailin tulevan käyttäjän mittojen mukaan. Isomman ompeluksen lisäksi pakettiin piti sääntöjen mukaan kuulua myös joku pienempi tekele. Itse tein niitäkin kaksi kun mielestäni pelkkä hiuspanta olisi ollut liian pieni..

Mekkokankaan jämistä syntyi siis hiuspanta ja lisäksi ompelin puuvillakankaasta kesäisen pikkukassin. Sovituskuvan perusteella mekon mitoitus näytti osuneen kohdilleen :) Normaalistihan tiettykään ei heti saisi paljastaa mitä ompeli, mutta tämä vaihto toteutui heti kesäkuun alussa eli ompelijat on jo paljastettu. Itse sain haettua oman pakettini vasta tänään kun oli lomamatka tässä välissä. Sieltä löytyi tällaista:

Trikootoppi, jossa päällä pitsiä. Mitoitus on justiin passeli, tykkään! Topin kaveriksi oli myös hihatin/bolero:

Huomatkaa miten hyvin topin ja hihattimen pitsi mätsää miun huiviin ;) Lisäksi miekin sain kassin:

Kassin vuori on kosteudenpitävää kangasta eli sinne voi huoletta heittää märän pyyhkeen ja uikkarit, aivan loistava idea! Niin upea paketti oli, että todennäköisesti ensi kerrallakin kuitenkin huomaan taas johonkin vaihtoon ilmoittautuneeni - ja saan taas kasan harmaita hiuksia siitä :D Kiitos salaiselleni! <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti