Osallistuin Saumanvara-FB-ryhmässä salaiseen vaatevaihtoon (tästä tulossa erillinen postaus myöhemmin kunhan saan omat tekeleeni paljastaa) ja kuopus sai tuosta vaihdosta rypytetyt leggingsit. Esikoinen kun näki niin tottakai hän halusi myös. Eli eikun kyselemään mistähän ohjetta ja kaavaa löytyisi. Onneksi FB tietää ja muutama tunti sen jälkeen kun oli selvittänyt, että kaava on Ottobre 1/2014 -lehdessä, oli lehti jo minulla lainassa ja iltapuhteina piirtelin kaavat. Tänään sitten kankaiden ja saumurin kimppuun ja tällaiset syntyi:
Leggingsien jippo on, että etulahkeeet leikataan takakappaleita pidemmiksi ja poimutetaan sitten Framilon-nauhan avulla sopivaan mittaan. Jalassa näyttävät hauskasti ryppyisiltä sitten:
Lisäksi esikoinen halusi myös samanlaiset ryppyhihat kuin kuopuksella on tunikassaan. Syntyi siis toinen bolero samalla kaavalla kuin raidallinen tammikuussa. Erona edelliseen on se, että hihat ovat jonkun verran pidemmät ja levenevät hihansuuta kohti ja käsivarressa on vähän hihansuun yläpuolella kuminauha joka rypyttää hihaa. Kuva kertokoon enemmän kuin tämä surkea selostus.
Näillä on pitkä ompelujumi selätetty ja ompeluhuoneessa odottaa jo 2 metriä velouria housuiksi saksittuina eli helmikuun saldo kaunistuu lähipäivinä vielä lisää (sikälimikäli seuraavat tilaukset eivät ehdi perille..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti