Jumppakoululainen on mennyt koko talven yksillä shortseilla ja mietin että tarvitsisi oikeastaan toiset jumppaan sopivat. Sattumalta paikallisten ompelijoiden keskustelupalstalla yksi jäsen mainitsi että hänellä olisi joustofroteeta, josta haluaisi eroon. Minä tarjouduin antamaan kankaalle uuden kodin ja toissailtana se muutti meidän postilaatikkoon. Kovin lempeästi en kangasta kohdellut, sillä heti eilen saksin sen shortseiksi. Tarkoitus oli tehdä loppukankaasta housut viskarille, mutta leveys ei riittänytkään. Sen sijaan siitä tulikin liivimekkoja! Ensimmäisen kaava on Ottobresta 1/2014 ja tällä oli tarkoitus ommella velourliivihame. Näin kesää vasten froteinen on kuitenkin ehkä kivempi:
Tämä on koon 86 kaavalla ja ihan hyvä että tuli tehtyä tästä kankaasta, sillä helmakappalehan on tosi paljon yläosaa leveämpi eli velourista kaavailemani idea ei olisi tällä kaavalla toiminut ollenkaan! En tiedä millä systeemillä ohjeen mukaan helma olisi pitänyt poimuttaa, mutta itse laiskana vetelin vaan saumurin differentiaalisyötöllä sen yläosan kanssa yhteen. Tämä on menossa lahjaksi, mutta omalle kuopukselle ompelin myös melkein vastaavan.
Tässä yläosan kaava on ihan sama kuin tuossa koon 86 liivarissakin, olkaimiin on vain pikkuisen lisätty korkeutta. Alaosa on puolestaan samalla kaavalla kuin nämä mekot eli yhdistelin kahdesta kaavasta että tuli toivotunlainen lopputulos.
Nyt mietin että ovatko tuollaisenaan liian tylsät, pitäisikö etukappaleelle applikoida joku yksivärinen kuva tai ommella vaikka tasku? Pitää pohdiskella.. Ainiin, ne shortsitkin valmistuivat:
Näissä kaavana luottokaava Saimi reilusti lyhennettynä. Koko on 134. Näihin kolmeen ompelukseen sain kulutettua koko metrin palasen kangasta eli ehdin vielä pikkuisen helmikuun tilastoa näin viimeisenä päivänä kaunistaa ;)
No vitsi tästähän tuli varsin kivat vaatteet!! Taas kangas, mikä näyttää valmiina paljon kivemmalle kuin itekseen :) Kiva, että löytyi hyvä koti ;)
VastaaPoistaKiitos! Itselleni on monen kankaan kanssa käynyt niin, etten ole yhtään tykännyt kuosista ja sitten kun olen jonkun muun ompelemana nähnyt ko kankaasta vaatetta niin olen että hitsit miten kivaa! Eli pakalla kangas useinkin näyttää paljon tylsemmältä kuin valmiina vaatteena :)
Poista