tiistai 18. kesäkuuta 2013

Onionin muokkausta

Paikallisessa FB:n ompeluharrastajien ryhmässä oli haastetehtävänä muokata oma kaava. Tätä muokkausta olin kyllä suunnitellut jo jonkun aikaa ja kangaskin sitä varten oli tilattuna, joten tänään tuumasta toimeen. Alkuperäinen kaava on siis Onion 2035 jolla ommeltu mekko näkyy tässä postauksessa. Tällä kertaa ei tullut mekkoa vaan tunika. Apuna mitoissa käytin summittaisesti me&i:n velourtunikaa.

Alkuperäiseen kaavaan verrattuna muokkasin
1) lisää leveyttä (jota sitten framilonilla rypytettiin ;) )
2) paljon vähemmän pituutta
3) takakappale on tehty ilman poikkisaumaa eli yhdestä kappaleesta
4) hihan kaavaa piti myös vähän muokata että sain sen täsmäämään leveämpiin etu- ja takakappaleisiin. Myös hihan pituutta on muutettu.

Tästä tuli mielestäni oikein kiva vaate jota varmasti aion käyttää töissä. Hihojen pituus on vähän sieltä ja väliltä. Olin alunperin suunnitellut tunikasta lyhythihaista ja tilannut kangasta sen mukaan joten tuo noin 3/4-pituus määräytyi sen mukaan että juuri senpituisiin kankaasta riitti :D Hihansuissa on myös framilonia mutta se ei kuvista oikein erotu. Takaa vaikutelma ei ole ihan yhtä kiva (ehkä sinnekin olisi voinut sitä framilonia tyrkätä?) mutta onneksi itse ei paitaa tarvitse takaa päin katsellakaan :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti