perjantai 10. elokuuta 2012

Pieniä ja vielä pienempiä kakkuja

Kaverisynttärit juhlittiin rannalla joten varsinaista kakkua ei leivottu kun kaikki tarjoilut piti olla sormin syötävää. Niiden sijaan oli sitten tarjolla kuppikakkuja. Nämä oli leivottu maidottomina ja munattomina, resepti löytyy täältä. Kuorrutteen sijaan laitoin päälle Sunnuntain maidotonta vispiä. Se toimi kyllä pursotettuna ihan hyvin, mutta maku oli lasten suussa sen verran outo etteivät kaikki kuppikakkuja sen vuoksi syöneet.

Toinen makea tarjottava oli cake pops eli kakkutikkarit. Esikoinen osti joku aika sitten tämän kirjan ja on noita synttäreilleen toivonut. Kirjan reseptin mukaan siis leivottiin, mutta kuorrutukseen ei ollut käytössä Candy Meltsejä vaan ihan valkosuklaalla kuorruteltiin. Ensi alkuun pallerot näyttivät ihan lihapullilta.

Kuorruttaminen oli yllättävän vaikeaa, liekö vika tekijöissä vai valkosuklaassa? Missään nimessä näistä ei olisi pystynyt taiteilemaan pingviinejä tai pandoja tai tiikereitä kuten kirjan kuvissa on. Mentiin siis ihan vaan strösselikoristeilla sekä marsipaanilla.

Loppuvaiheessa ei enää jaksettu dippailla koko palluroita suklaaseen vaan dipattiin pelkkä päällysosa ja lisättiin siihen koristeet. Huomattavasti helpompaa niin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti