sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Suomulapaset jämälangoista

Työkaveri suunnitteli lapasohjeen ja etsiskeli sille testineulojia. Toki lupauduin hommaan kun malli vielä näytti tosi kivalta. Tällaiset syntyi:


Lankana näissä on vanhoja jämiä: harmaa on enimmäkseen Arwettaa, mutta kun se loppui kesken niin kärjissä on Dropsin Nordia myös. Vihreä puolestaan on loppuvuodesta valmistuneesta huivista jääneitä Rowenin jämiä. Antaa kivasti ilmettä kun ei ole ihan yksivärinen lanka. Ja kaiken huipuksi peukaloista tuli raidalliset!


Puikkokoko oli 2,5 ja neuloin aikuisten koon ohjeella. Ohjeesta on myös pienempi koko n. 3-5-vuotiaalle lapselle. Ainakin itselleni aikuisten koko on hyvä ja menisi jopa pikkuisen isokätisemmällekin. Ohje on pian tulossa myös Ravelryyn. Suomujen tekeminen ei ole ollenkaan niin hankalaa kuin voisi ajatella, mutta tarkkana saa olla että saa niistä oikean kokoiset. Itselläni parilla suomukerroksella tuli napattua väärästä kohtaa kiinni, jolloin suomun koko vähän muuttuu. Mutta ei onneksi pahasti haittaa eikä näy. Vaikka värityksestä kovasti tykkäänkin, niin ihan ei kuitenkaan ole 100% omat värit eli voi olla että päätyvät lahjaksi jonnekin..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti