perjantai 27. heinäkuuta 2018

Potterhead-neulootikon unelmaduunia

Minä satun olemaan aika paha Harry Potter -fani. Englanniksi faneja kutsutaan Potterheadeiksi. Niinpä oli melkoinen unelmista totta -hetki kun pääsin testineulomaan Potter-aiheisia sukkia. Siis mikäpä sen täydellisempää: kaksi lempiasiaani yhdellä iskulla - sukat ja Potterismi! Itsehän olen Puuskupuh, joten vielä täydellisempää oli, että neulottavaksi osui juurikin sen tuvan sukat (englanniksi Hufflepuff). Ensin piti metsästellä sopivanvärisiä lankoja, mutta sitten päästiin tositoimiin.


Lankana näissä on itselleni uusi tuttavuus, Arwetta Classic, jota tilasin Lankamaailmasta. Toimitus oli supernopea, ei mitään moittimista sen suhteen. Puikot olivat kokoa 2,5 mutta omalle käsialalleni olisi voinut olla jopa aavistuksen pienemmät puikot, jäljestä tuli omaan makuuni pikkuisen löysähköä. Muuten lanka oli kyllä mukavaa neulottavaa. Sukat neulotaan ihan perinteisesti varresta alkaen, mutta valtaosa vartta on sileää neuletta, johon sitten silmukoita jäljittelemällä kirjaillaan tuvan tunnus. Puuskupuhin tapauksessa siis mäyrä.


Tämä oli ehdottomasti projektin työläin ja hitain osuus ja sukkien kyseessä ollessa sen vielä joutui tekemään kahteen otteeseen. Kaiken huipuksi onnistuin vielä jälkimmäiseen sukkaan tekemään pienen mokan, mutta onneksi se ei pahasti erotu. Vai erottuuko? Alla olevista kuvista voi verrata :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti