tiistai 19. helmikuuta 2013

Pienikin juttu voi olla merkittävä

Lapset kasvaa ja piti taas pyörittää rulettia eli kaapeista pientä pois ja varastoista isompaa tilalle. Paitsi että ekaluokkalaiselle ei enää löytynyt collegehousuosastoa varastoista eli oli ryhdyttävä ompelupuuhiin. Onneksi olin jo alkusyksystä tilannut housuveloureja joten helppo homma! Paitsi ettei ollutkaan, sillä kaavaa ei löytynyt mistään vaikka tasan tarkkaan olen sen piirtänyt kesällä tai syksyllä. Eikun viestiä kaverille että löytyisikö ko lehti ja joutaisiko lainaan ja iltapäivällä sitten happihyppelylle lehteä hakemaan. Seuraava vastustus iski päälle kun rupesin kaavaa kopioimaan, sillä loputtomiin riittävä kaavapaperirulla päätti loppua juuri silloin! Todelliset epäonnen housut. Sitten kun vihdoin ja viimein sain kaavan piirrettyä ei itse ompeluhommissa mennyt kauaakaan :D


Molemmat housut on tehty Saimi-housun koon 128 kaavalla (Ottobre 1/2009), mutta sen verran on pituuseroa resoreissa, että kuvassa turkoosien housujen resori on käännettynä kaksinkerroin ja ruskeiden on kääntämättä. Ensimmäistä kertaa sain aikaiseksi ja muistin ommella tällaisen pienen merkin vyötärölle niin lapsen on helpompi hahmottaa kummin päin housut menevät jalkaan. Tässä kuvassa turkoosi kangas näkyy paremmin oikean värisenä.

Samassa inventaariossa tuli todettua, että yksi lapsista kaipaisi täydennystä t-paitapinoon. Varastosta löytyi valehtelematta ainakin 10 aika monta erilaista trikoota  joista lapsi sai itse valita ja tähän oranssiin päätyi. Meidän pojat ei pelkää värejä ;) Myös turkoosi resori on lapsen oma valinta.

Tännekin ompelin pienen merkin mutta se livahti resorin väärälle puolelle. Vaikka miten aivojani vaivasin niin en keksinyt mihin väliin se pitäisi tyrkätä että tulee oikeaan kohtaan, avaruudellinen hahmotus ei kuulu vahvuuksiini ;) Mutta ensi kerralla osaan tyrkätä merkin oikeaan väliin kangaspinossa. Sitä paitsi ajaa se asiansa tuolla väärässäkin kohtaa.


2 kommenttia:

  1. Kauniita kankaita! Miulla olis uus ompelukone mutta taitoa ei tahdo löytyä, oon niin jäänyt kiinni puikkoihin ja koukkuihin mutta pitäis uskaltautua yrittämään jotain pieniä juttuja..

    VastaaPoista
  2. kokeile ihmeessä! miekin aloitin suunnilleen nollasta (siis tiesin miten ompelukone toimii ja miten kangasta leikataan mutta muuten about nollasta) jotain 6v sitten. aloitin kestovaipoista kaverin kädestäpitäen opastuksella ja sitten siirryin ompelemaan vaatteita ja siinä vaiheessa hommasin sitten ompelukoneen kaveriksi myös saumurin. lastenvaatteet on helppoja kun ne on suht pieniä ompeluksia ja valmistuvat aika nopeaan. käsityöblogeja kannattaa selailla niin sieltä löytyy muita nopeaan ja suht helposti toteutettavia ideoita. itse meinasin kokeilla seuraavaksi esiliinaa :D

    VastaaPoista