sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ruusuja ystäville

Pitkästä aikaa taas kakkutehtailuja. Meidän perheen synttäriputki ajoittuu syksyyn ja alkutalveen, joten ei ole kakkujen aihetta viime aikoina ollut. Eikä olisi nytkään ollut, ellei olisi pikkuisen keksimällä keksitty. Mutta ei se väärin ole tehdä joskus arjesta vähän juhlavampaa. Tällä kertaa juhlan aiheeksi riitti se, että sain opintoni lähestulkoon valmiiksi, ts. kaikki tentit tentittyä. Joten sillä tekosyyllä sain kutsua läheisimpiä ystäviäni kylään. Ja tokihan ystävät ruusunsa ovat ansainneet!


Tällä kertaa siis ruusut tulivat kakun muodossa. :) Näyttävyydestään huolimatta koristelu on äärimmäisen helppo! Tarvitaan vain ns. kukka-tylla, tällainen:


Ja sillä sitten vaan tehdään keskeltä alkaen spiraalia. Lähempää ruusut näyttävät tältä:



Pursotukset ova karamellivärillä värjättyä Flora Vispiä jota vähän paksunsin vaniljakreemijauheella. Kakun sisällä on aprikoosihilloa, säilykemangon palasia sekä sitruunakermavaahto. Enpä muista onko sen ohje jo täällä ollut, mutta jos ei niin tässä tulee:

Sitruunatäyte täyskäriin

1/2 dl vettä
1/2 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
2 dl (laktoositonta) vispikermaa

Laita kaikki ainekset kermaa lukuunottamatta kattilaan ja kiehauta.
Jäähdytä hyvin, vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. (Ei kyllä kummoisesti vatkaudu)
Vatkaa kerma ja sekoita sitruunatäytteen kanssa sekaisin.

Sinällään on aika hapanta, mutta makeiden hillon ja mangon kanssa tästä tulee omaan makuuni juuri sopivan makea mutta raikas täyte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti