sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Yhteisneulontoja

Yhteisneulonnat ovat kivoja. Lähiaikoina olen osallistunut taas muutamaan. Ensin neuloin sukat.


Näiden suunnittelija on Langan rytmi ja ohje löytyy blogista täältä. Itse yhteisneulonta toteutettiin Facebookissa johon uusi pätkä ohjetta tuli aina päivän tai parin välein. Mallin nimi on Keijukainen. Itse neuloin koon 3 puikoilla Dropsin Nord-langasta. Jonkin verran soveltelin, sillä jalkaterässä on vähän alle 2 kuviomallikertaa (vaihtoehdot olivat 1 tai 2) ja kärkikavennukset tein tiiviimmässä tahdissa. Sukissa on tosi monta kaunista yksityiskohtaa, mutta erityisesti itseäni miellytti kantalappu jossa on välillä nostetaan silmukoita neulomatta ja pari kerrosta myöhemmin neulomatta jäänyt lanka kiepsautetaan mukaan työhön jolloin tulee koristeellista jälkeä. Kuulostaa vaikeammalta kuin oikeasti on :D


Tässä näkyy kantapäätä sovituskuvassakin


Toinen KAL johon osallistuin oli Niina Laitisen järjestämä. Tällä kertaa ei neulottu sukkia vaan lapaset. Totta puhuen sukkaneulonnan olisin varmaan jättänyt väliin, mutta lapaset ovat kivaa vaihtelua ja valmistuvat nopeasti. Tällaiset kirjoneulevanttuun tuli:


Näissä puikkokoko oli 3,5 ja lankana valkoinen 7 Veljestä sekä pinkki on Kettu Yarnsin lankaa. Mallin nimi on Tähdet meren yllä mutta omalla värivalinnalla eivät kyllä kovin merellisiltä näytä :D Kämmenpuoli näyttää tältä:


Ihana tehdä välillä paksusta langasta niin tulee nopeasti valmista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti