maanantai 29. lokakuuta 2018

Adidas-sukkia

Pukinkonttiin pujahtaa tänä vuonna varmasti tosi monessa perheessä Adidas-sukkia, sen verran paljon näitä on Instassa vilahdellut. Itsekin kaksi paria puikottelin.


Lankana näissä on 7 Veljestä ja puikot olivat kokoa 3. Isommat sukat ovat kokoa 41 ja ne on tehty suunnilleen suoraan tämän blogiohjeen perusteella. Pienempien koko on 36 ja niissä on varsissa 48 silmukkaa joka nilkkaresoreita ennen kavennettiin 44 silmukkaan. Logo on molemmissa sukissa samankokoinen ja tehty jälkikäteen silmukoimalla.


Yleensä inhoan tuota silmukointipuuhaa, mutta tämä kuvio oli suht yksinkertainen ja kun se tehtiin vaan yhdellä värillä niin oli ihan siedettävää puuhaa tällä kertaa. Plus lanka on paksua, joten on mielestäni jotenkin helpompi saada asettumaan kuin ohuemmat langat, kuten esim. aikaisempin Ilves-sukkien Arwetta-lanka. Pienempiin sukkiin olisi ehkä saanut olla hivenen pienempi logo, mutta en jaksanut valmiista ruveta kokoa säätämään. Joku jaksavampi ehkä sen viitsisi tehdä :D





2 kommenttia: