torstai 20. syyskuuta 2018

Levottomat

Vihdoin ja viimein ostin itselleni Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjan. Ensin lainasin sen kirjastosta, mutta kun useampi malli oli kokeilemisen arvoinen niin totesin, että helpompi on ostaa oma kappale kuin yrittää ottaa ohjeista kopioita tms. Ensimmäisenä puikoille tarttui Levottomat.


Lankana näissä on Nalle ja puikot olivat koko 2,5. Alkuperäinen ohje taisi olla koon 39/40 jalalle ja itse halusin koon 38 sukat, joten siksi pienempi puikkokoko. Lankaa oli vajaa kerä, josta syystä jätin varresta yhden (vai peräti kaksi?) mallikertaa pois. Ihan riittävän pitkät ovat mielestäni näinkin.


Sukissa kulkee koko matkan tuollainen kiemurteleva pitsikuvio, joka kärkeen kavennetaan pois.


Sukat ovat toistensa peilikuvat, mutta nyt täytyy sanoa, että enpä osaa sanoa ovatko ne mallilla oikeissa vai väärissä jaloissa :D




Tuota viimeistä kuvaa kun katsoo niin ovat ehkä väärissä jaloissa? No, eipä tuo erotu kuin tarkkaan katsomalla onneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti