keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Testikappale ja harjoittelukappale

Viikonloppuna käytiin lasten kanssa me&i-kutsuilla ja esikoinen ihastui tähän paitaan. Valitettavasti paita oli naisten mallistossa ja meidän kukkakeppilapsi olisi mahtunut pienimmästä XS-kokoisen paidan kaula-aukosta kokonaan eli ei toiveitakaan että sitä olisi lapselle voinut tilata :( Mutta mitäpä sitä äiti ei lapsensa puolesta yrittäisi, ja kuulinkin lupaavani yrittää ommella lapselle samantyyppisen lepakkohihaisen paidan! Valmiita kaavoja ei tietenkään löytynyt mistään (jos jollakulla on niin hihkaiskaa, kelpaisi edelleen!), mutta sain yhdeltä ystävältäni neuvoja ja toiselta lainaan Joka tyypin kaavakirjan 2:n jossa myös opastettiin tavallisen paitakaavan muokkaamista lepakkohihaiseksi. Ensin piirsin koon 140 paitakaavan Ottobre 3/2005 lehdestä ja sen jälkeen muokkasin siitä sanomalehden sivulle kaavaa jonka avulla ompelin lakanakankaasta testipaidan:


Kun se vaikutti lapsen päällä suht ok:lta niin seuraava askel oli piirustaa sanomalehtikaava oikealle kaavapaperille. Sen kanssa mallailin tänään sitten collegekankaasta harjoittelukappaleen. Kangas ei ollut tarpeeksi leveää, joten hihat jouduin tekemään kahdesta palasesta eli hihoissa on 3/4 kohdalla saumat..


Kuvassa paita näyttää hurjan leveältä..


..mutta kun lapsi sen laittoi päälleen niin ei se ollenkaan paha ollut!

Kaula-aukko on aika reilu (vaikka on tehty ihan sen Ottobren paidan mukaan eli ei edes muokattu mitenkään isommaksi, suht iso kaula-aukkohan näissä lepakkohihaisissa kai kuuluukin olla) joten todennäköisesti seuraavaan paitaan sitä vähäsen pienennän. Tämä eka treenikappale oli siis collegesta, seuraava on tarkoitus ommella trikoosta niin voi sitten kesälläkin käyttää ilman että tulee kamala hiki :) Tämä oli kyllä hyvä osoitus siitä että tumpelokin voi onnistua. Ikinäkoskaan en ole kaavoja itse säätänyt, mutta nähtävästi yrityksen ja erehdyksen kautta voi oppia ihan uuttakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti