tiistai 10. marraskuuta 2020

Lapasia

 Tämä vuosi on ollut todellinen lapasvuosi. Tässä postauksessa esittelen pari viimeisintä paria. Lokakuussa oli taas Talviknitsin järjestämä Halloween Mystery Mittens -yhteisneulonta. Näissä lapasissa olin itse asiassa testineulomassa toista, mutta testi sisälsi tosiaan vain yhden lapasen eli toisen käden lapanen tuli sitten yllärinä yhteisneulonnan vihjeiden paljastumisen mittaan. Tässä lopputulos:


Lapaset olivat taas kauhuelokuvasta inspiraationsa saaneet kirjoneulelapaset. Itse valitsin langoiksi valkoisen Dropsin Fabelin ja KettuYarnsin liilasävyisen epätasaisesti värjätyn langan. Se oli sikäli riskaabeli valinta, että langan vaaleimmat kohdat olivat lähes valkoisia eli kuvio ei erotu ihan yhtä hyvin kuin isomman kontrastin langoilla, mutta toisaalta tällä tulee kiva vähän epätasainen vaikutelma. Itselle tulee mieleen rakeinen mustavalkofilmi :) Ja kyllähän tuosta nyt melko hyvin kuvionkin erottaa. Puikkokoko oli 2,5 ja neuloin lapasista isoimman eli L-koon.


Kämmenpuolet ovat aivan huikean upeat! Siellä on tällaiset pyörteet. 

Toinenkin lapaspari on vähän saman sävyinen ja tässäkin liila lanka on KettuYarnsia Lankakaapista.


Tämän mallin nimi on Kuurapitsilapaset ja ohje löytyy ilmaiseksi täältä. Ensin neulotaan aluslapaset ihan normaalisti ja sitten poimitaan silmukat ranteen kohdalta ja neulotaan mohairlangalla pitsikuvioinen päällyslapanen. Itselläni oli käytössä koon 3,5 puikot. Liila lanka oli niin paksua, että ohjeen silmukkamäärällä tuli aivan valtavat lapaset, joten vähensin silmukoita aluslapasiin. Pitsipäällystä varten poimin silmukoita muistaakseni ohjeen mukaan. Mohairlanka taisi olla Sandnes Garnilta ja sitä meni sen verran vähän, että kerästä riittäisi vielä useampaan vastaavaan pariin.. Ihanan lämpöiset näistä tällä tavalla neulottuina tuli.



maanantai 9. marraskuuta 2020

Korvakorutelineitä

 Tämä työ yhdistää kovat ja pehmeät materiaalit. Varsinaista ompelu- tai muuta taitoa ei sinällään tarvita, eli soveltuu hyvin vähemmänkin käsitöitä tehneelle. Nimittäin korvakoruteline:


Teline on tehty valokuvakehyksestä. Lasin otin pois ja sen tilalle tuli kanaverkko. Taustapahvin päälle liimasin kankaan. Tässä telineessä lisäksi spraymaalasin kehyksen hopeiseksi ja kieputtelin helminauhaa sen ympärille, mutta kehyksen voi toki käyttää ilman maalaamistakin.


Yksisarviset menivät lahjaksi ystävälle, mutta omaan käyttööni syntyi myös teline. Tämä kehys on käytetty ilman käsittelyjä. Tässä näkyy lisäksi miten se toimii korvakorujen kanssa.


Sen verran työkaluja tarvitaan, että kanaverkon leikkaamiseen tarvitsee olla kunnolliset pihdit, mutta muuten pärjää ihan normaaleilla askarteluliimoilla jne. Helppoa ja hauskaa kun kangasta ja kehyksen väriä vaihtamalla saa ihan erinäköiset lopputulokset.



Marraskuun tilastot

Lankamenekki:

 +600g kaverilta shoppailtuja

lapaset -75g

tiskirättejä -200g

sukat + lapaset -110g

lapaset -35g

sukka -55g

kurpitsoita -215g

joulukalenteri +480g

joulukalenteri +120g

Yhteensä: +510g

torstai 5. marraskuuta 2020

Salaisia testineulontoja

 Taas on tullut testineulottua sukkia. Tämän parin neuloin jo alkuvuodesta, mutta malli ilmestyi vasta nyt syksyllä Taito-lehdessä joten siihen asti piti pitää kuvat salassa. Mallin nimi on Juhani.


Kyseessä suht perussukka jossa keskellä on raita ainaoikeaa ja sen molemmilla puolilla kapeat palmikot. Sukat neulotaan varpaista varteen. Itselläni lankana oli Adlibriksen Socki-lanka. Raitalangassa palmikot eivät erotu ihan parhaiten, mutta hauska lopputulos silti on. Puikkokokoa en valitettavasti kyllä enää muista. Mallin on suunnitellut TalviKnits eli Susanna Winter.



Toinen salainen testi oli nämä Katariinat.


Näiden suunnittelija on Niina Laitinen. Itse neuloin sukat Nallesta koon 3 puikoilla. Kuvio oli helppo oppia ulkoa, kuten Niinan pitsit monesti muutenkin. Sopivat aloittelevallekin neulojalle, mutta näyttävät vaikeammilta kuin ovatkaan.