sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Pitsiä puikoilla

Ystävälle puikottelin synttärilahjaksi sukat.

Pitsisukkien ohjeen löysin jokunen vuosi sitten Ison Gnun blogista. Sillä on sitten useampikin pari tullut tehtyä. Blogin ohjeesta poiketen miulla lankana Nalle Aloe ja puikot taisivat olla 3 tai 3,5.
Jalassa sukat näyttävät tältä:

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Ihan itte keräsin!

Nämä nyt ei varsinaisesti ole omaa tekoa, mutta omin kätösin poimittu. Metsävatut on niiiin herkkua!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Pipoja pienille

Kyläiltiin ystäväperheen luona ja kun ei melkein 10 vuoteen ollut nähty niin tokihan jotain pientä tuliaista piti viedä. Tissipipojen langanjämistä syntyi perheen prinsessalle hellehattu, pojat saivat käyttöönsä lankavaraston tyhjennyssession antimia.


Malli on sama kuin tissipipoissa, mutta ilman "nänniä". Neitosen hattuun tekaisin lierin omasta päästäni. Mikä on erittäin huomionarvoisaa sillä normaalisti en osaa soveltaa mitään vaan tarvitsen aina kaikkeen ohjeen.

Pikkumiesten pipoissa on sama silmukkamäärä kummassakin, pienempi on virkattu koukulla 3,5 ja isompi koukulla 5. Että koolla on todellakin väliä! Lankana näissä Novitan Cannes.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Lankavaraston tyhjennystä 2

Hahtuvien jälkeen hyökkäsin Jiven kimppuun. Siitä syntyi Käsityölehden ohjeella kissatyynyjä.



Myös Novitan Samosta olin hamstrannut jostain poistomyynnistä. Netistä löytyi kuukkeloimalla ihana Jacques Cousteaun pipon ohje. Silmukkamääriä piti justeerata, mutta loppupeleissä syntyi miehelle mieluinen syksypipo.



Lankavaraston tyhjennystä

Vuosien varrella on tullut jemmattua muutama gramma erilaisia lankoja. Ajattelin että josko vihdoinkin rupeaisi sitä varastoa tyhjentämään eikä aina vaan ostaisi uusia lankoja jemmaan. Hahtuvalangoista syntyi lapaset poikineen.


Ohje löytyy täältä

Loppulangoista virkkasin sitten vielä patalappuja. Koukku taisi olla nro 5 ja ihan omasta päästä vaan koukuttelin pylväitä menemään. Kaikki luomukset on huovutettu pesukoneessa 40 asteessa.

Koripalloilijan kakku

Koripalloilevalle ystävälle leivoin kakkua. Reseptinä oli vanha hyväksi havaittu Caipirinha Cheese Cake, koristeet marsipaanista.

Resepti on Hellapoliisin blogista
Caipirinha-juustokakku

Pohja:
200 g piparkakkuja tai digestivejä murustettuna
100 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
5 liivatelehteä
2,5 dl Flora vispiä/kermaa vaahdotettuna
200 g vaniljan makuista tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
1 pss Santa Marian Caipirinha Drink Mix -seosta
3 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1/2 dl kylmää vett
ä

Murusta piparit/keksit esimerkiksi pienessä pussissa lihanuijalla hakaten, tai monitoimikoneen leikkurinterällä.
Sulata rasva, sekoita nämä keskenään ja taputtele leivinpaperirinkulalla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle, jonka halkaisija on noin 22 cm.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto," sekä Caipirinha-drinkkijuomaseos.
Mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla.
Kuumenna vesi mikrossa tai kasarissa kiehuvaksi, liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet, anna jäähtyä hetki.
Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle, anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yli yön.

Harmi vaan että tuota drinkmixiä ei ilmeisesti enää kaupoista saa, pitää keksiä joku uusi takuuvarma kakutin tilalle..

Lisäys: tekemällä pohjan gluteenittomista kekseitä ja käyttämällä laktoosittomia maitotuotteita, saa kakusta myös erikoisruokavalioon sopivan.

Huomaamatonta julki-imetystä

Ystävältä sain linkin imetyspipoon. Pitihän sitä omalle tissiäiselle samantyyppinen saada. Ohje olisi maksanut etsyssä 5 dollaria joten sävelsin omasta päästä.



Lankana Novitan Miami, koukku nro 3,5. Pipo virkattu pylväistä, reunassa pari kerrosta kiinteitä silmukoita.

Mustikkaista kakkua

Mies kävi mustikkametsässä. Kakku on täysin maidoton, munaton eikä sisällä kotimaisia viljoja.

Pohja on tehty tällä reseptillä:

200g keijua
2.5dl tattarijauhoja,
2.5dl perunajauhoja
2dl sokeria
2dl päärynäsosetta
1.5dl vettä 

Vaahdota keiju ja sokeri, lisää muut aineet. Paista 200:ssa kypsäksi. Halkaise kakku ja laita väliin vaniljakiisseliä ja marjoja. Kostuta pohja mehulla ja lisää loput kiisselit päällysteeksi. Kiisselinä oli kookosmaitoon keitelty vaniljakiisseli, välissä vattuhilloa ja päällä tosiaan noita metsätuoreita mustikoita.